Balkanin suomalaisten muisto ei unohdu

Tsaarin armeijan joukkoja osallistui taisteluihin Balkanilla 1877-1878. Joukkoihin kuului suomalaisia sotilaita, jotka taistelivat kovissa olosuhteissa kaukana kotoa. Heitä ei ole unohdettu. Venäjän - Turkin sotaa, Bulgarian vapauttamisen sotahistoriaa on tutkittu runsaasti ja uutta tutkimusta syntyy edelleen. Balkanin taistelut ovat suomalaisille sotilaille ylpeyden aihe. Sodan historiasta kertovia muistomerkkejä on sekä Helsingissä Kasarmintorin laidalla Kaartin pataljoonan pihalla että Gorni Dubnikin kylässä Bulgariassa. Perinteitä vaalitaan molemmissa maissa.

Marssi Balkanille alkaa
Turkkilaiset olivat hallinneet Bulgariaa lähes 500 vuotta. Bulgariassa oli syntynyt itsenäisyysajatuksia ja kapinahenki oli alkanut levitä. Kansannousun piti alkaa toukokuun 1. päivänä (vanhan ajanlaskun mukaan) 1876. Suunnitelmien tultua turkkilaisten tietoon bulgarialaiset päättivät ryhtyä taisteluun jo ennen aiottua ajankohtaa. Yhteenotot alkoivat huhtikuun 20. päivänä eli uuden ajanlaskun mukaan toukokuun toisena. Itsenäisyystaistelijoiden voimat olivat hajanaiset ja urheat taistelut päättyivät katkeraan tappioon.

Turkkilaiset tekivät kuitenkin suuren virheen syyllistyessään verisiin kostotoimiin. Esimerkiksi Batakin pikkukaupungin väestö tuhottiin kokonaan. Joukkomurhat saivat aikaan voimakkaan reaktion muualla Euroopassa. Ranska, Englanti, Saksa ja Itävalta - Unkari tuomitsivat tapahtumat kansanmurhana. Venäjä julisti sodan Turkille huhtikuun 24. päivänä 1877 ja sai liittolaisekseen Romanian, joka katkaisi siteensä Turkkiin. Marssi Balkanille oli alkanut.

Sodan alku näkyi Helsingissä 6. päivänä syyskuuta. Kaartin pataljoona marssi tyylikkäänä tumman-vihreissä asetakeissaan ja valkoisissa kesähousuissaan pitkin kaupungin katuja suuntanaan rautatieasema. Saattamassa oli valtavat ihmisjoukot, hetki oli juhlallinen, sukulaiset itkivät, sotilaat lähtivät eläköön-huutojen saattelemina. Joukkoja lähti noin tuhannen miestä, suunta yli Tonavan kohti Balkanin rintamaa. Pelkoa kuolemasta ei myöntänyt kukaan. Ainoa huoli liittyi siihen, kuka kotipellot kyntää, kun miehet ovat kaukana sotimassa. Vaaran uhatessa Suomea tämä joukko olisi etuvartio, joka vuodattaisi vertaan kalliin isänmaan puolesta.

Sodan kulku
Suomalainen kaartinpataljoona astui Turkin maaperälle Bulgariaan 3. päivänä lokakuuta. Sotajoukot olivat huonosti varustetut. Kunnon talvivarusteita ei ollut, mikä sotaretken venyessä kostautui raskaasti. Pitkät marssit pistivät sotilaiden kunnon koetukselle. Huolto ja tykistö jäivät usein jälkeen osastoista. Majoitustiedustelijat eksyivät eikä miehistöllä ollut aina kattoa päänsä päällä. Huollon puuttuminen merkitsi jatkuvaa nälkää. Talven myötä sotilaiden vieraana olivat vilu ja moninaiset sairaudet, lähinnä punatauti. Tuohon aikaan oli tapana sanoa, että kotona kulkukoiratkin elivät leveämmin kuin suomalaiset sotilaat Balkanin rintamalla. Mutta heillä oli sitkeyttä toteuttaa tärkeä tehtävä, vaikka se ei vaativissa olosuhteissa helppoa ollutkaan.

Joukot olivat edenneet Plevnan edustalle. Ylängöltä aukeni upea näköala länteen ja pohjoiseen. Etelässä siinsivät Balkanin vuoret. Kiikareillaan suomalaiset ja venäläiset upseerit seurasivat turkkilaisten linnoitustöitä Gorni Dubnikissa. Tykkien jyske läheni, ja sotilaiden taisteluinto alkoi kasvaa.
Kenraali Totlebenin johdolla alettiin valmistautua turkkilaisten lyömiseen Plevnassa, sen jälkeen kun romanialaisten 18. päivänä syyskuuta Grivitsassa aloittama hyökkäys oli pysähtynyt asemasodaksi. Plevnan - Sofian tie, jota turkkilaiset käyttivät huoltoreittinä, oli katkaistava, ja turkkilaisten voimat oli saarrostettava.
Suunnitelmaan kuului Plevnan läpi virtaavan Tultshenitsa -joen patoaminen turkkilaisten myllyjen pysäyttämiseksi. Venäläiset valitsivat hyökkäyksensä kohteeksi Gorni Dubnikin, koska sen sijainti lähellä Plevnaa oli ihanteellinen jatkotoimia ajatellen. Tuo sodan ratkaisupaikka on tullut laulusta monelle suomalaiselle myöhemmin tutuksi, harva siellä on itse käynyt.

- - - - -
Musiikki se pelasi, kun Suomen pojat marssi
Gornij-Dubniakin valleilla.
Oi kallis kotimaa, Suomi sulo Pohjola,
Ei löydy maata sen armaampaa.

Paljon on kärsitty vilua ja nälkää,
Balkanin vuorilla taistellessa.
Oi kallis kotimaa, Suomi sulo Pohjola,
Ei löydy maata sen armaampaa.
- - - - -
(katkelma Suomen kaartin paluulaulusta)

Rauhanteko mullistaa Balkanin rajoja
Balkanin sota johti kahteen rauhaan. Maaliskuun 3. päivä 1878 allekirjoitettiin San Stefanon sopimus, joka mullisti perinpohjaisesti Balkanin rajat. San Stefanon sopimuksella luotiin Suur-Bulgaria, joka ulottui Tonavalta Aigeianmerelle ja johon nykyisen Bulgarian lisäksi kuului melkein koko Makedonia. Käytännössä Bulgarian ruhtinaskunta oli vahvasti Venäjästä riippuvainen.

Euroopan valtiot protestoivat San Stefanon sopimusta ja lordi Beaconsfield vaati, että Venäjän täytyi alistaa Turkin kanssa tekemänsä sopimukset muun Euroopan arvioitaviksi. Venäjä suostui tällaisiin vaatimuksiin, ennen kaikkea Englannin painostuksesta, ja San Stefanon sopimusta tarkistettiin Berliinissä kesäkuun 13. päivänä 1878. Tarkistus johti sopimuksen mitätöintiin.

Venäläiset luopuivat Suur-Bulgarian ajatuksesta. Bulgaria jaettiin kahtia. Maan pohjoisosista muodostettiin autonominen ruhtinaskunta, joka oli vasallisuhteessa Turkkiin. Eteläosasta, joka ei enää ulottunut Aigeianmerelle, tehtiin Itä-Rumilian autonominen maakunta, joka oli poliittisesti ja sotilaallisesti sulttaanin alaista aluetta. Makedonia jäi edelleen Turkille.

Bulgarian ruhtinaskunta sai valtiosääntönsä huhtikuussa 1879 ja uudeksi ruhtinaaksi tuli Battenbergin prinssi Aleksanteri. Hallitseminen ei ollut ristiriitojen keskellä helppoa ja ruhtinas pyysi apua tsaarilta. Keväällä 1880 avuksi lähetettiin uusi sotaministeri, suomalainen kenraali Kasimir Ehrnrooth. Värikkäi-den vaiheiden jälkeen hänen tehtävänsä Bulgariassa päättyi heinäkuussa1881.

Aleksanteri luopui vallasta 1886. Hänen seuraajakseen valittiin Koburgin prinssi Ferdinand, joka sai kauan hallita ilman suurvaltojen tunnustusta. Aikanaan tunnustus tuli ja Ferdinand julisti Bulgarian täysin itsenäiseksi 1908. Itsenäisyysjulistus johti nuorturkkilaisten vallankumoukseen Salonikissa. Huhtikuussa 1909 vallankumoukselliset syöksivät Abdul Hamidin valtaistuimelta. Turkin sodan viimeinen päähenkilö oli poistunut näyttämöltä.

Suomalaiset olivat näkyvästi mukana Balkanin tapahtumissa vaikuttamassa Bulgarian kansalliseen eheytymiseen ja rajojen syntymiseen. Vaikka Venäjän-Turkin sodasta on kulunut niin kauan aikaa, on hienoa että perinteitä vaalitaan edelleen huolella, esimerkiksi Bulgarian killan toimesta. Tutkimus jatkuu ja edelleen voidaan löytää uusia mielenkiintoisia asioita Balkanin sodan historiasta. Nykyään Bulgariassa on helppo liikkua vaikka ihan omin päin katselemassa sotahistoriallisia tapahtumapaikkoja. Suomalaisilla ja bulgarialaisilla on aina ollut jotenkin erikoinen 'sukulaissuhde', vaikka emme kielen tai rodun puolesta ole mitenkään erityisen lähellä toisiamme, maantieteellisistä seikoista nyt puhumattakaan. Kuitenkin Balkanin suomalaisten muisto elää.

Tapani Salonen
varapuheenjohtaja
(lähteenä Keijo Kylävaara: Balkanin santaa)


Siirry sivulle