Naisena Bulgariassa, osa 3/4



Stefka Kardaliuska
Stefka Kardaliuska on 35 -vuotias insinööri Sofiasta. Hänen vanhempansa ovat myös insinöörejä. Stefka on varakkaiden vanhempiensa ainoa lapsi. Heidän kotinaan Sofiassa silloin oli isoisän ostamassa kerrostalossa kolmihuoneinen huoneisto. Stefkan ei lapsena tarvinnut tehdä kotitöitä kummempia lisätöitä. Hän on valmistunut teknillisen koulun konetekniseltä linjalta koneinsinööriksi vuonna 1989. Demokratisoitumisen jälkeen koneinsinöörien työpaikkoja on ollut erittäin vähän tai ei ollenkaan. Niinpä Stefkakin on ollut 3 vuotta työttömänä. Nyt hänellä on työpaikka kirjastossa. Hän on naimisissa ja kahden lapsen, Khriston 12 v. ja Lilian 6 v., äiti. Puolison ja oman palkkansa lisäksi heillä on lisätuloa jo mainitun kerrostaloasunnon vuokrasta. Rahat riittävät suhteellisen hyvin, vaikka Sofia on esim. Varnaa kalliimpi kaupunki, jotain jää joskus jopa itselle. Naisena on hyvä olla. Demokratia on ihan ok, mutta jotain nostalgista kaipuuta entiseen on vielä: elämän levollisuutta ja varmuutta. Tulevaisuuden toiveena Stefkallakin on ensisijaisesti lasten eteenpäin saattaminen ja itselle rauhallista ja tervettä perhe-elämää.

Maj-Lis Lehessalo

Siirry sivulle