Ensimmäinen lauseeni bulgariaksi

Sain syksyllä 1965 Unescon vaihto-stipendin vuodeksi Sofiaan Ulkomaalaisten opiskelijoiden instituuttiin. Kun kaikki viralliset asiat instituutin kansliassa oli hoidettu (venäjäksi tai saksaksi luultavasti), minulle sanottiin, että voisin mennä omaan opiskeluryhmääni kolmanteen kerrokseen, huoneeseen numero sejase. Kipusin sinne, koputin oveen ja astuin sisään. Huoneessa oli pöydän ympärillä kymmenkunta opiskelijaa ja opettaja. Esittelin itseni venäjäksi ja selitin olevani suomalainen opiskelija, joka oli tulossa tähän ryhmään. Opettaja toivotti minut arvattavasti tervetulleeksi (dobre jotakin!) ja sanoi jotain pöydän ympärillä istuville. Jokainen heistä sanoi vuorollaan lauseen Az se kazvam ja lisäsi siihen yhden muun sanan. Kun kierros oli loppu, minä sanoin: Az se kazvam Ritva. Tällä tavalla toimi menetelmä, jota instituutissa käytettiin ja jota kutsuttiin kiovalaiseksi: pelkällä oivalluksella. Menetelmä oli kuulemma kehitetty Kiovan yliopistossa ja erikoista siinä, on että mitään apukieliä ei käytetty. Bulgariassa - ja Neuvostoliitossa - menetelmä oli ainoa mahdollinen, kun kieltä opetettiin lukuisista eri kehitysmaista tuleville opiskelijoille, joilla ei opettajiensa kanssa yksinkertaisesti ollut yhteistä kieltä. Menetelmä oli minusta tosi hyvä. Itse oivalletut sanat jäivät hyvin mieleen ja kielen oppi sellaisena kuin sitä äidinkielenään puhuvat ihmiset käyttivät. Koulussa oli oppinut ajatusmallin, että jokaista suomen sanaa vastasi muissa kielissä samanlainen ja kun suomenkielen lauseen sanat korvasi niillä - kieliopin sääntöjä käyttäen - puhuikin jo vierasta kieltä. Englannissa tosin sanottiin olevan idiomeja, sanontapoja, suomesta poikkeavia tapoja ilmaista asia, mutta esimerkiksi ruotsissa ja saksassa sellaisista ei juurikaan puhuttu. Kiovalaisella menetelmällä bulgarialaisen tavan ilmaista asiat oppi luonnostaan. Oppimista auttoi myös ympäristö: bulgariaa joutui alusta asti käyttämään joka paikassa.

Ihana kieli: ei sijoja
Seuran bulgariankielen kurssilla aloittaneita haluan motivoida kertomalla, että bulgaria on ihana kieli opiskella ! Ei sijoja, jotka venäjänopiskelijoille ovat varsinainen maanvaiva - paitsi jätteitä vokatiivista, kutsumasijasta, jota 60- luvulla tarvitsi ravintolassa. Naispuolista tarjoilijaa kutsuttiin huikkaamalla ”drukarko” (naispuolinen toveri = drukarka) ja miespuolista drukarju!( vrt. drugarj). Kaikki tilat ilmaistaan prepositioilla. Substantiivit ovat melkein kaikki säännöllisiä. Verbit kylläkin ovat yhtä mahdottomia kuin venäjässä päättyneine ja päättymättömine aspekteineen. Mutta kun venäjää yrittäessään on koko ajan kiusallisen tietoinen osaamattomuudestaan, niin bulgariaa - ainakin kiovalaisittain oppineena - verbinsä sotkee paljon vapautuneemmin, virheitä ei itse juuri huomaakaan . Bulgariaa siis voi puhua sujuvasti, vaikkei sitä osaa ! Kiovan menetelmän oppi tuntuu olevan myös pitkävaikutteista. Bulgariani on kyllä ruosteessa liki neljänkymmenen vuoden jälkeen, mutta pystyn edelleen keskustelemaan sillä miten kuten. Vaikka käyttöä tällä välillä on ollut vain parin vuoden ajan - sekin neljännes-vuosisata sitten parin bulgarialaisen tuttavan kanssa. 60-luvulla suomalaisin akateemisin menetelmin opitusta virosta esimerkiksi sen sijaan ei jäljellä ole juuri mitään.

Bulgarialaisia kielikukkasia
Ryhmässäni opettaja ja minä puhuimme saksaa, afrikkalaiset ja minä englantia ja syyrialainen Zhala ranskaa. Jos jokin sana ei muuten selvinnyt, opettaja sanoi sen hätäratkaisuna minulle saksaksi ja minä kerroin afrikkalaisille englanniksi. Usein saksan ja englannin sanat olivat niin samanlaisia, että afrikkalaiset ymmärsivät jo opettajan vastauksesta.

vas. Auatif Sudanista, 
Zhala, opettaja Evgenia Kalajdzhieva ja Ritva
Opimme myös bulgarialaista kulttuuria: maaliskuun ensimmäisenä ryhmän tytöt saivat martenitsat rintaan ja pojat kuvasivat meidät.

Kerran keskustelimme maissista, tsharevitsasta. Opettaja kertoi, että syksyisin j okaisessa Sofian kadunkulmassa kiehuu padallinen maissintähkiä, viisi stotinkaa ja jokainen syö. Syyrialainen Zhala kertoi, että Syyriassa taas tähkät grillataan. Tässä vaiheessa afrikkalaiset kysyivät minulta, mitä tsharevitsha on. Opettaja vastasi heille nopeasti saksaksi että ” Mais”. Afrikkalaiset nyökkäsivät, joskin hieman erikoisen näköisinä, mutta en kiinnittänyt siihen huomiota. Olin liian keskittynyt kertomaan, miten Suomessa maissi on harvinaista herkkua, jota voi joskus saada joko säilöttynä tai pakastettuna parista helsinkiläiskaupasta kalliilla hinnalla. Afrikkalaisten kasvot olivat alkaneet vääntyä yhä pahemmin. - Miten Tansaniassa syödään tsharevitsoja? kysyi opettaja Niclakselta. - Ihmiset eivät syö tsharevitsoja, vain kissat, sai Niclas sanotuksi inhon puistatukselta. Tässä vaiheessa huomasin kysyä, mitä hänen mielestään tsharevitsat olivat. - Aren’t they mice? (Eivätkö ne ole hiiriä ?) kysyi Niclas.

Muita opiskelijalausahduksia: Saanko kilon happamia käsineitä! ( käsine= rukavitsa, kurkku=krastavitsa) Lattialla on perjantai. (perjantai petak, matto pateka) Itse kehotin Zhalaa varomaan nokkosia - en tiennyt nimeä - kertomalla, että kasvit ”imat oruzhie” (= ovat aseistettuja ) kun piti sanoa ”imat otruva”(=ovat myrkyllisiä). Aika luovaa ja hauskaa toimintaa siis. Niin että ei muuta bulgariankielen kurssilaisille kuin prijatno prekarvane ja tshestit prolet eli hyvää jatkoa ja kevättä! Ritva Särkisilta

Siirry sivulle