Verisiteet yhdistävät Suomen ja Bulgarian

Hallitusneuvos Pentti Pekosen ensimmäinen matka Bulgariaan vuonna 1971:

Myönteinen kuva Suomesta
Bulgarialaiset muistavat suomalaiset jo kouluhistoriastaan. Siinä kerrotaan, että myös kaukaa Pohjolasta tullut Suomen Kaarti venäläisten ja romanialaisten joukkojen rinnalla osallistui vuosina 1877-78 Bulgarian vapauttamiseen 500 vuotta kestäneestä Turkin herruudesta. Myönteistä käsitystä suomalaisista on lisännyt venäläissyntyisen kirjailija Ilja Petrovin matkakirja Suomesta: ”Valkeiden liljojen maa”. Sitä käytettiin aikoinaan lukukirjana Bulgarian kouluissa, koska bulgarialaisista haluttiin kasvattaa yhtä rehellisiä kuin suomalaiset kirjan kertoman mukaan olivat. Näin bulgarialaisille on saattanut muodostua liiankin hyvä käsitys Suomesta ja suomalaisista. Nyt on lukuisilla suomalaisilla turisteilla tilaisuus täydentää bulgarialaisten meistä saamaa myönteistä kuvaa.

Bulgarian kansan 500-vuotinen yö
Historia määräsi vuonna 1396 Bulgarian kansalle katkeran kohtalon. Se joutui 500 vuodeksi Turkin eli Osmanien imperiumin, Euroopan takapajuisimman valtion orjaksi. Orjuutensa aikana bulgaarit nousivat useita kertoja kapinaan, jotka kerta toisensa jälkeen tukahdutettiin verivirtoihin. Kapinallisissa kylissä tapettiin kaikki ihmiset, naiset ja sylilapsetkin. Toivoa pitivät yllä vuorilla olevat partisaanit, heidukit, ja jatkuva toive suuren slaavilaisen isonveljen, keisarillisen Venäjän apuun tulosta. Venäjä oli bulgaareille ”Djado Ivan” (Setä-Ivan) kuten he sanoivat, ”hyväsydäminen Goljat, ikuinen, tervetullut, hyvä”. Rilan luostarissa on vanha alttarivaate, jossa Jumalankin silmien yläpuolelle kohoaa Venäjän kaksipäinen kotka, joka merkitsi silloin bulgaareille vapauden symbolia.

Hämeenlinnalaisia I Turkin sodassa 1828
Vuonna 1828 kansa toive näytti toteutuvan, kun keisari Nikolai I saapui suuren sotajoukon kanssa Tonavan ruhtinaskuntiin. Bulgarialaisen satamakaupungin Varnan valloitukseen osallistui tällöin muiden ohella Hämeenlinnassa 30.1.1795 syntynyt everstiluutnantti Juhana Reinhold Munck. Taistelussa osoittamansa urheuden vuoksi hänet ylennettiin everstiksi ja Breobrazenskin kaartin komentajaksi. Munck kuoli kenraalimajuriksi ylennettynä Hausjärven Erkkylässä 26.7.1865. Harvat hämeenlinnalaisetkaan tietävät, että kenraalimajuri Munck testamenttasi Varnan taistelukentältä tuomansa turkkilaisilta vallatut aseet syntymäkaupunkinsa historialliselle museolle. Osa kokoelmasta on myöhemmin luovutettu Sotamuseon kokoelmiin. Esineistöstä mainittakoon erikoisesti turkkilaiset 77-94 cm pituiset kaarisapelit, jotka Munck oli ottanut kaatuneilta turkkilaisilta Varnan taistelun jälkeen 28.9.1828. Eräs Bulgarian vapauden puolesta kaatuneista on Hämeenlinnan triviaalikoulun entinen oppilas kapteeni Kraemer, jonka ruumis lepää bulgarialaisessa sankarihaudassa.

Bulgarian vapaustaistelu
Toinen Turkin sota 1877-78 muodostui Bulgarian vapaustaisteluksi. Johtavista venäläisistä kenraaleista tuli kansallissankareita. Kenraali Gurko Skobelev ja hänen taistelussa kaatunut adjutanttinsa, majuri Gortalov ja kaikki tässä sodassa kaatuneet 200 000 sotilasta, venäläiset, romanialaiset ja suomalaiset ovat saaneet sijansa Bulgarian kansan historiassa. Heidän kunniakseen on yksinomaan Plevenissä ja lähiympäristössä yli 100 muistomerkkiä. Sotaan osallistui myös useita Hämeenlinnan seudulta kotoisin olevia sotilaita. He taistelivat Henkivartioväen 3. Suomen Tarkk’ampujapataljoonan eli Suomen Kaartin riveissä.

Suomen Kaarti taistelussa
Lokakuun 3. päivänä 1877 Suomen Kaarti meni Tonavan yli ja oli siten saapunut Bulgariaan. Kaksi päivää myöhemmin suomalaiset saapuivat Gornyi Studeniin, jossa sijaitsi Venäjän keisarin Aleksanteri II:n päämaja. Keirasi itse vastaanotti kaartinpataljoonan. Kaartin komentajana oli eversti O.F.Gripenberg. Yöllä 24.10.1877 kello 1 kaarti aloitti marssin kohti Vid-jokea, jonka yli kahlattiin yöllä kello 4. Aamuauringon noustessa alkoi hyökkäys Gornyi Dubnjakia vastaan. Koko päivän kestänyt raju taistelu päättyi illalla turkkilaisten antautumiseen. Tässä ensimmäisessä taistelussaan Suomen Kaartista kaatui 22 aliupseeria ja miestä, kaksi kuoli haavoihinsa vähän ajan kuluttua. Haavoittuineita oli5 upseeria sekä 90 aliupseeria ja miestä, joten kokonaistappiot olivat jo ensimmäisessä taistelussa noin 10 prosenttia kaartin vahvuudesta.
Suomen kaartin toimesta on Gornyi Dubnjakin taistelukentälle joulukuussa 1881 pystytetty muistopatsas korvaamaan sitä yksinkertaista puuristiä, johon kaartin pastori G.Rancken taistelua seuranneena päivänä, siunattuaan kaatuneet viimeiseen lepoon, oli piirtänyt seuraavat sanat:

”22 suomalaista
Kaatuneita kunniatantereelle
18 24/10 77
Levätköön rauhassa.”

Suomen Kaartin Bulgarian vapauden puolesta antamat veriuhrit yhdistävät Suomen ja Bulgarian kansoja toisiinsa ja antavat niiden ystävyydelle vankkumattoman perustan. Tämän saatoin henkilökohtaisesti todeta toimiessani 20.4. –4.5.1971 pienen suomalaisen ystävyysryhmän johtajana Bulgariassa, Bulgarian suurlähetystön ja Suomi-Bulgaria Seuran järjestämällä tutustumis- ja virkistysmatkalla.
Lennettyämme Bulairin IL-18 matkustajakoneella yli Varsovan ja Bukarestin Burgasiin jatkoimme matkaa Traakian tasangon halki ja Balkanin vuorten poikki Veliko Tarnovoon, Bulgarian toisen kuningaskunnan (1195-1396) entiseen loistavaan pääkaupunkiin. Bulgarian pinta-ala on noin 1/3 Suomen pinta-alasta. Tähän mahtuu kuitenkin paljon erittäin vaihtelevaa maastoa. Pohjoisessa on suuri Tonavan laakio, etelässä Traakian hedelmällinen tasanko, jolta korjataan kaksi satoa vuodessa. Tasangot erottaa toisistaan Stara Planina eli Balkanin vuoret, 550 km pitkä ja 20-30 km leveä vuorijono, joka alkaa maan länsirajalta ja päättyy idässä Mustan meren kuohuihin. Vuoriston läpi pääsee vain muutamaa solaa pitkin. Kuuluisin sola on Shipka, Bulgarian Thermopylai, jossa vuonna 1877 4000 urhoollista katkaisi tien 40 000:lta, ratkaisten siten venäläis-turkkilaisen sodan lopputuloksen. Me käytimme ns. Tasavallan solaa (Prohodna Republicata), jonne tien olivat rakentaneet vapaaehtoiset nuorisojoukot toisen maailmansodan jälkeen.


Veliko Tarnovo – kaupunkien kuningatar


Veliko Tarnovo
Veliko Tranovo on rakennettu kolmelle mahtavalle kukkulalle, joita Hadzhi Dimitarin lumiselta huipulta alkunsa saava Jantra-joki kiertelee, jopa kolmelta sivulta. Tsarevitsin kukkulalla asui 1200-luvulla tsaari Kalojan, Trapetsitzan kukkulalla hänen bojaarinsa ja muu väki Sveta Goralla. Huoneestamme Jantra-hotellissa avautuva näkymä sai täkäläisiin tasaisiin maisemiin totuneen haukkomaan henkeään. Ikkuna avautui äärettömyyteen, suoraan Bulgarian historiaan. Tsaarin ja bojaarien kukkulat ovat kansallisia muistomerkkejä, Sveta Goran rinteillä on varsinainen kaupunki. Vihreän kasvillisuuden seasta pilkistävät talojen punaiset katot, jotka ikään kuin portaina laskeutuvat jokea kohti. Kauempana on mielikuvituksellinen vuoristomaisema. Ikkunasta näkyi myös Balduinin torni, jossa tarinan mukaan Bysantin keisari Balduin I Flanderilainen oli ollut Bulgarian tsaari Ivan II Kalojanin vankina.

Bulgarialainen kauppakatu
Veliko Tarnovossa tutustuimme ensimmäisen kerran tyypilliseen bulgarialaiseen kauppakatuun. Kaikki tavaroiden hinnat sopivat suomalaisille, esim. vaatetavarain hinnat olivat huomattavasti alemmat kuin Bulgarian naapurimaissa. Villatavaran runsauden ymmärtää, onhan maassa yli 10 miljoonaan lammasta. Kadulla kulkija saattoi seurata ahkeraa työskentelyä pienissä verstaissa. Sama näky toistui suurissa tehtaissa. ”Olimme 1878 500 vuotta jäljessä muusta Euroopasta”, selitti bulgaaria, venäjää, englantia ja saksaa puhuva oppaamme Anatoli Nikolov, ”meidän on otettava välimatka kiinni. Siksi kaikki näyttää niin energiseltä.”
Bulgarialaisten ruumiillisen ja henkisen työn tekijäin tuntiansio on noin 120 levaa kuukaudessa (1 leva = 2,13 Smk). Asunnot ja elintarvikkeet ovat halpoja, välitön veotus on 7-8% palkasta. Tehtaissa työskennellään 8,5 tuntia päivässä, viitenä päivänä viikossa. Maaseudulla tehdään kesällä työtä 8 tuntia päivässä, sunnuntaisin 6 tuntia. Perusloma on 14 päivää vuodessa, pidennyksiä tulee jokaisesta 3 vuoden jaksosta. Opettajat ovat velvollisia koulujen keväällä päätyttyä osallistumaan oppilaiden kanssa kuukauden työleireihin maaseudulla tai tehtaissa. Sen jälkeen he ovat vapaat 15.9. saakka. Työntekijäin eläke on 80 prosenttia peruspalkasta. Itsenäisiä yrittäjiä ei maassa sanottavasti ole. Joku huippuluokan räätäli saattaa työskennellä yksin. Maksettuaan erityisveron hän voi pitää loput ansionsa itse.

Matka jatkui kohti Pleveniä. Ohitimme matkalla kauniita vuoristoniittyjä. Sauvaansa nojaava lammaspaimen laumoineen ja taustalla satuloituna odottava aasi olivat täällä näkyjä. Matkalla näimme tietysti myös uudenaikaisia teollisuusalueita, sementti-, tekstiili- ja autotehtaita. Bulgaria valmistaa lisenssillä Moskvitsh-, Renault- ja Fiat –henkilöautoja. Bulgaria-Fiatin hinta 6500 levaa sopisi hyvin suoma-laiseen hintatasoon. Bulgarialaiselle hinta on ehkä kallis, erilaisesta palkkatasosta johtua.

Luostarit kansallisen itsetunnon säilyttäjinä
Bulgarian kansallisen itsetunnon sanasaattajana oli 1700 luvulla Athos-vuoren munkki Paisi Hilanderialainen, joka 1762 sai valmiiksi ”Slaavilais-bulgarialaisen historia”. Siitä sorrettu ja häväisty kansa sai tiedon, että sillä on ollut aikaisemmin oma loistelias menneisyytensä. Osmannikauden aika-na bulgaareilta oli kielletty koulusivistys, koko heidän omintakeinen kulttuurinsa oli tuhottu. Ainakin niin luultiin. Bulgarialainen kansallistunne, ortodoksinen uskonto ja kansallinen kulttuuri elivät kuitenkin monissa luostareissa. Ilman niitä ei tällä hetkellä olisi itsenäistä Bulgariaa. Näin ovat sanoneet historiatutkijat, näin ovat sanoneet valtiomiehet. Oli luonnollista, että myös meidän kiertomatkamme suuntautui useaan kuuluisaan luostariin. Ensimmäinen niistä oli Drjanovon luostari saman nimisen joen varrella. Palava vapaudenrakkaus sai tämän luostarin munkit tarttumaan aseisiin vuonna 1876. Yhdessä 300 partisaanin kanssa he puolustautuivat täällä 1.-7.5.1876 Schumenista tullutta Fasia Pashan armeija vastaan. Taistelua käytiin sananmukaisesti viimeiseen veripisaraan saakka. Kaikki 300 vapaustaistelijaa, joita johti munkki Hariton sekä partisaanit Batsho Kiro ja Petar Parmakov, surmattiin. Heidän kiväärinkuulien ja sapeliniskujen runtelemat pääkallonsa ovat nähtävissä paikalla olevan mausoleumin lasivitriinissä. Luostarin seinissä olevat tykinkuulien jäljet kertovat taistelun rajuudesta.

Luostarissa on yhä 5 munkkia. Eräs heistä kuunteli parhaillaan matkaradiostaan Leonid Brezhnevin puhetta Sofian X puoluekongressissa. Munkki myi muistoesineitä ja luostarin omaa Slivovaa, 5 levaa pullo. Luostarin vieressä oli kansantieteellinen, toimiva käsityöläismuseo ja I luokan motelli.

Pleven
Samana iltana saavuimme Pleveniin, erääseen matkamme pääkohteeseen. Se on Bulgarian kuudenneksi suurin kau-punki (80.000 as.), läänin pääkaupunki ja alueensa keskus. Yövyimme ”Plevenin Aulangolla”, Kajlka-nimisessä hotellissa, kauniin puiston keskellä. Sitä ympäröivät joka taholta pystysuorat kalliot, laaksossa virtasi vuolas joki, siellä oli uima-altaita, eläintarha, romanttisia niittyjä ja polkuja, roomalaisajan raunioita, kansanomaisia ravintoloita, lintulammikoita. ”Kajlka” on turkin kieltä ja merkitsee ”kaunis paikka” ja sitä se oli. Vuoren seinämään oli hakattu Georgi Dimitrovin jättiläiskokoinen reliefi. Illalla tanssimme loisteliaan hotellin ravintolassa bulgarialaisia kansallistansseja ”horaa” ja ”perenitsaa”. Tunnelma oli välitön. Liettualaiset matkailijat näyttivät meille hotellin aulassa Pravdan kirjoituksia pääministeri Ahti Karjalaisen Moskovan vierailusta. Aiheeseen palattiin Sofiassa, Varnassa ja Kultahietikolla. Venäläisten matkanjohtaja vakuutti kirjoitusten osoittavan, miten suurta arvonantoa suomalaiset nauttivat Neuvostoliitossa järkevän ulkopolitiikan ansiosta.

Eversti Y. E. Rosenbom – kuolematon sankari
Vuonna 1877 seurasi koko maailma 5 kuukautta kestänyttä taistelua, joka teki silloisen pienen Plevenin maailman-kuuluksi. Venäläisten voitokas marssi Bulgariassa keskeytyi täällä 19.7.1877. Turkkilaisten rohkea ja taitava päällikkö Osman Pasha oli nopeasti linnoittautunut Plevenin kukkuloille ja löi takaisin venäläisten hyökkäyksen. I hyökkäyksessä kunnostautui Arkan-gelin rykmentti, jota johti suomalainen eversti Y. E. Rosenbom. Rykmentti oli jo päässyt Plevenin kaduille, kun Osman Pasha teki 28 000 miehen kanssa vastahyökkäyksen. Rosenbom ehti juuri huutaa: ”Nyt pojat pistimillä”, kun häneen osui 2 luotia. Hän putosi hevosen selästä ja kuoli välittömästi. Rosenbom on bulgarialaisissa historiateoksissa päässyt maan vapaustaistelun suurimpien sankareiden, ”kymmenen kuolemattoman” joukkoon. Plevenin kaduille jäi 2000 miestä. II hyökkäyksessä 20.7.1877 mm. Pensan jalkaväkirykmentti hyökkäsi 8 kertaa, kunnes menetti koko miesvahvuutensa. Katselin muinaista taistelumaastoa entisöidystä Isa Agan redutista käsin. Kukkulan alla olevalle aukiolle oli 1877 kaatunut 5000 miestä. Kruppin tykit ja englantilaiset kiväärit olivat tehneet hirvittävää jälkeä. Tämän taistelun suurimmaksi sankariksi kohosi nuori venäläinen kenraali Skobelev ja hänen yhtä peloton adjutanttinsa majuri Gortalov, jotka joukkoineen valtasivat Isa Agan kukkulan 11.9.1877. Paikalla on nyt 25 ha käsittävä Skobelevin puisto. Suuressa mausoleumissa lepää majuri Gortalov ja 403 muuta upseeria. Plevenissä kaatui 31 000 venäläistä ja 7600 romanialaista sotilasta. Skobelevin puisto ja sotamuseo on Bulgarian vapautumisen arvonan-nolla vaalittu muistomerkki. Valtava rivistö turkkilaisten raskaita kanuunoita suuntaa yhä putkensa kohti veripeltoa, missä nyt maaöjlykombinaatti työskentelee rauhanomaisissa merkeissä uuden Bulgarian hyväksi.

Jatkuu seuraavassa numerossa

Siirry sivulle