Verisiteet yhdistävät Suomen ja Bulgarian II osa

Pioneerikenraali Totleben
Pleven vallattiin vasta 5 kuukauden piirityksen jälkeen. Piiritystä johti latvialaissyntyinen pioneerikenraali Totleben, joka ensimmäisenä toimenpiteenään patosi Kajlkan luona kaupunkiin johtavan joen. Padon kohdalla on Totlebenin 16 jalkaa korkea muistomerkki. Hänen pronssinen rintakuvansa on myös sankarien puistossa Aleksanteri II:n, suuriruhtinas Nikolain, kenraali Gurkon, Skobélevin ym. patsaiden seurassa. Samassa keskuspuistossa on myös vapautusmuseo. Tässä talossa oli ollut Aleksanteri II:n päämaja. Siellä antautui vaikeasti haavoittunut Osman Pasha 10.12.1877 tuloksettoman läpimurtoyrityksen jälkeen. Talo on kunnostettu suurella pieteetillä pienintä yksityiskohtaa myöten. Käynti Bulgariassa on historian tutkijoille ja harrastajille todellinen toivematka, ei vähiten sen vuoksi, että Bulgarian kansan kohtalot ovat merkillisellä tavalla nivoutuneet oman maamme kohtaloihin. Jo yhteisessä alkukodissamme Volgan varrella, Oka- ja Kamajokien mutkan vaiheilla, muinaisbulgaarit ja suomalais-ugrilaiset kansat olivat ystäviä ja kauppakumppaneita. Ystävyys vahvistui molempien Turkin sotien aikana 1000 vuotta myöhemmin.

Suomalaisdelegaatio vapautusmuseossa
Vapautusmuseon viehättävä nuori hoitaja Vera Pelinkova oli suuresti kiinnostunut suomalaisdelegaatiosta. Luovutin hänelle 5-sivuisen saksankielisen selostuksen Suomen Kaartin vaiheista Bulgarian vapaustaistelussa, valokuvakokoelman Hämeenlinnan museossa olevasta kenraalimajuri Munckin asekokoelmasta ja selostuksen Hämeenlinnan seudulta olevien sotilaiden osanotosta Turkin sotaan. Museon johto lupasi panna aineiston lasivitriiniin muiden suomalaismuistojen joukkoon. Museossa oli havainnollinen esitys mm. Gornyi Dubnjakin taistelun kulusta, Suomen Kaartin upseereiden ja aliupseereiden suurikokoiset valokuvat jne. On suorastaan liikuttavaa havaita, miten Bulgarian kansa vaalii kaukaa pohjoisesta tulleiden vapauttajiensa muistoa. Kerroin tästä lyhyessä puheessa ja museon vieraskirjaan kirjoittamassani selostuksessa.

Sankarien mausoleumi
Plevenin keskustorin varrella on bysanttilaistyylinen mausoleumi, jonka edessä palaa ikuinen tuli vuosien 1877-78 vapauttajaveljien muistolle. Mausoleumin seinästä voimme lukea: ”Sankarit, Teidän avullanne saimme vapauden”. Mausoleumin kryptassa on vapauttajien ruhjoutuneita pääkalloja lasivitriineissä, mustien suruverhojen alla. Ylhäällä kappelissa on kaksi jättiläismaalausta. Toisessa luminen tasanko on silmänkantamattomiin peittynyt taistelussa kaatuneiden ruumiita. Ortodoksinen pappi heiluttaa suitsukeastiaa tasangon ylle. Nuori sotilas seuraa sivusta tapahtumaa järkyttyneenä, pää alas painuneena. Maalaus on tosiasiassa vaikuttava, sodanvastainen julistus.

Gornyi Dubnjakin valleilla
Ruokailtuamme 14-kerroksisen Hotelli Rostovin talvipuutarhassa jatkoimme matkaa Plevenin lähiympäristössä olevaan Gornyi Dubnjakin kylään. Paikka tunnetaan nykyisin paremmin kenraali Lavrovin poistona. Lavrov kaatui sillä paikalla, johon hänet on haudattukin. Suuressa puistossa on lukuisia hautamuistomerkkejä. Izmailin kaartin muistomerkki, sankarien aukio, yhä uusia patsaita, marmoripylväitä, obeliskeja. ”Tässä puhutaan Suomen Kaartista”, ilmoitti Anatoli Nikolov erään patsaan luona toivorikkaasti. Katson salkussani olevaa muistomerkin kuvaa: ”Ei tämä vielä ole oikea”. – Museonhoitaja tulee paikalle: ”Tuolla on Suomen Kaartin muistomerkki.” Sinne johtaa leveä nurmikkopolku, jota nyt reunustavat lumivalkeina kukkivat puut. Kävelimme 200 metriä. Edessämme kohosi sinistä taivasta vasten neljän tykin vartioima, kuvista tuttu obeliski, suomalaisten vapauttajien hautamuistomerkki. Samalla kumpareella on Suomen Kaartia tykkitulellaan auttaneiden, erillisen prikaatin 6. kanuunapatterin kaatuneiden veljeshauta. Kummulta aukeaa kaunis näköala Gornyi Dubnjakin kylään. Suomalaiset sotilaat ovat saaneet arvoisensa lepopaikan. ”Kiitollinen Bulgaria”, kuten patsaissa lukee, vaalii ikuisesti heidän muistoaan. Luemme patsaasta venäjänkielisen muistokirjoituksen: ”Gornyi Dubnjakin kylässä 12.10.1877 käydyssä taistelussa kaatuneiden suomalaisten sotilaiden ja upseerien veljeshauta. Kaatuneiden tovereiden muistolle 3. Suomen Kaartinpataljoona”.
Otimme täältä useita valokuvia ja palan kalkkikiveä, joka kulkeutui kotiin saakka. Tänne ei tulla joka päivä. Puiston hyvin järjestetyssä museossa katselimme Suomen Kaartin upseereiden ja aliupseereiden kuvia ja erilliskuvaa vääpeli Matti Kuulasta. Tämä museo on suorastaan omistettu suomalaisille vapauttajaveljille. Museoon kaivataan Suomen lippua. Asia järjestyy lähiaikoina.
Matka jatkui kohti Sofiaa. Jälleen menimme Balkanin vuorien läpi. Pravetzissa pysähdyimme kauniin tekojärven rannalle. Oppaamme Anatoli kertoi, että tässä kylässä on syntynyt Bulgarian pääministeri Todor Zhivkov, maan nykyinen valtias, joka on hoitanut tehtäväänsä vuodesta 1962 lukien. Kansalliskokouksen puheenmiehistön puheenjohtaja on maan toiseen puolueeseen, Talonpoikaisliittoon lukeutuva Georgi Traikov. Varapääministerinä on niinikään Talonpoikaisliiton johtomies Petar Tantshev, monille suomalaisille henkilö. Lähellä Sofiaa on lumoavassa vuoristomaisemassa suuri obeliski. ”Näillä vuorilla oli paljon partisaaneja 1941 – 1944” selitti oppaamme Anatoli, ”partisaaniprikaati Tschavdar taisteli täällä 2 vuoden ajan saksalaismielisen tsaari Boris III:n sotilaita vastaan”. Kylä sai nimensä kaatuneen partisaanikomentajan Jordanka Nikolovan mukaan. Kansansankari Jordanka on Bulgarian nykyhistorian kuuluisimpia naisia.

Sofia – Euroopan puhtain pääkaupunki ”Millainen siisteys”, kysyi eräs tuttavani palattuani Suomeen. Kysymys osoitti millaisia ennakkoluuloja tunnetaan tuntematonta maata kohtaan. Saatoin kertoa, että Soria on saanut arvosanan ”Euroopan puhtain pääkaupunki”. Meille kerrottiin, että kaupungissa on kaikenlaisten lemmikkieläintenkin pitäminen kielletty. Kadut pestään joka yö. Vesijohtovesi tulee täällä, kuten kaikkialla Bulgariassa, syvältä vuorista, kristallinkirkkaana ja mineraalipitoisena. Sofia on Euroopan toiseksi korkeammalla paikalla sijaitseva pääkaupunki (n. 900 000 asukasta), ilma on raikasta, puistoja on täällä enemmän kuin monissa muissa metropoleissa.
Grand Hotelli Balkan, jossa asuimme, liittyy puoluepalatsiin ja keskustavaratalon käsittävän arkkitehtoniseen kokonaisuuteen. Jokainen erikseen käsittää kokonaisen korttelin. Tällaisia taloja ei enää rakenneta, kertoo Pekka Lounela matkakirjassaan. Bulgarialaiset arkkitehdit ovat nyt löytäneet oman kansallisen tyylinsä, jonka parhaisiin näytteisiin saimme tutustua Varnan Kultahietikolla. Vielä II maailmansodan jälkeen suuri talo oli Balkanilla tavoite sinänsä, todistus aatteen voittokulusta. Suuruuden vaikutelmaa lisäävät pilarit ja suhteellisen pienet ikkunat. Yöllä monet julkiset rakennukset olivat mielikuvituksellisella tavalla juhlavalaistut. Puistojen puissa loistivat tuhannet sähkölamput, tehden niistä melkoisia satumetsiä.

Aleksanteri Nevskin muistokirkko

Aleksanteri Nevskin muistokirkko on Sofian huomattavimpia nähtävyyksiä. Sen öisin juhlavalaistut kupolit näkyvät lumipeitteiselle Vitosha-vuorelle, lähes 15 kilometrin päähän. Suurin kirkonkello painaa 12 tonnia, pienin 12 kiloa. Suuren kellon ääni kuuluu 30 km:n päähän. Kirkossa oli parhaillaan menossa päivämessu. Jotain tällaista oli Valamon suuressa kirkossa 1930-luvulla. Ikonostaasin edessä ovat tsaarin ja patriarkan valtaistuimet. Tsaarin istuin oli valtavan suuri. Sitä, joka kysyy, istuuko siinä enää kukaan, pidetään täysin hölmönä. ”Siinähän istuu koko Bulgarian historia”. Valtava kultamosaiikki kuvaa Aleksanteri II, vapauttajatsaaria, joka murhattiin hieman ennen kuin kirkon peruskivi laskettiin.
Kirkon suojelupyhimys on Aleksanteri Nevski, joka 5.4.1242 löi saksalaisen ritarikunnan joukot Peipus-järven talvitaistelussa. Myöhemmin hänestä tehtiin pyhimys, oikea sodanjumala. Kirkon muurissa lukee venäjän ja bulgarian kielellä, että tämä kirkko on rakennettu Aleksanteri II:n ja hänen taisteluissa kaatuneiden 200 000 sotilaansa muistoksi, Bulgarian kansan kiitoksena, veljellisellä rakkaudella ja syvällisellä kunnioituksella suurta Venäjän kansaa kohtaan. ”Ikuinen rauha Bulgarian vapauden puolesta kaatuneille venäläisille sotilaille”, kuuluu viimeinen lause.
Katedraali maksoi aikanaan yli 6 milj. kultafrangia. Kupolit kullataan uudelleen joka 10. vuosi. Tähän tarvitaan kerrallaan 8 kg kultaa. ”Kansa maksaa sen mielellään”, selitti nuori oppaamme Greti Popova kauniisti sointuvalla saksankielellä, ”sankarien muisto elää ikuisesti Bulgarian kansan sydämissä.” Greti ilmaisi asian siten, että mekin tunsimme olevamme noiden sankareiden jälkeläisiä.

Aleksanteri II ratsastaa yhä
Bulevard Russkilla n keisari Aleksanteri II:n mahtava ratsastajapatsas. Sen jalustassa ryntää voitonjumalatar Nike voittoisan venäläisarmeijan kärjessä. Siinä ratsastavat miekka koholla kenraalit Gurko ja Skobelev. Eräs jalustan huomattavista hahmoista on kenraali Casimir Ehrnrooth, josta tuli 1878 vapaan Bulgarian I sotaministeri ja jopa sijaishallitsija. Patsaan jalustan tekstiin tehtiin 1945 pieni muutos. Siinä luki ennen: ”Vapauttajatsaarille – kiitollinen Bulgaria”. Nykyinen teksti kuuluu: ”Vapauttajaveljille, kiitollinen Bulgaria”. Mutta Aleksanteri II ratsastaa yhä. Aleksanteri II on keskushahmona myös 1968 lyödyssä 1 levan metallinrahassa.

Georgi Dimitrovin mausoleumi  (mausoleumi on purettu kommunismin loputtua)
Dimitrovin mausoleumi
Bulevard Russkilla kohtaamme Bulgarian historian kaikki vaiheet. Pyhän Yrjön kirkko, jonka raunioista löytyi jäänteitä Trajanuksen aikaisesta Serdican (=nykyinen Sofia) kylpylöistä. ”Serdica on minun Roomani”, sanoi Konstantinus Suuri aikoinaan. Saman kadun varrella on tsaari Boris III:n palatsi, sitä vastapäätä on Georgi Dimitrovin mausoleumi. Kontrastit hämmentävät. Kansainvälisen työväenliikkeen merkkimiehen ja Bulgarian ensimmäisen sodanjälkeisen johtomiehen mausoleumia vartioivat tsaarin henkivartiokaartin juhlaunivormuihin pukeutuneet, liikkumatta seisovat vartijat. Dimitrov kuoli matkalla Moskovassa 1949. änen ruumiinsa balsamoi prof. B.I. Zbarskij, sama asiantuntija, joka balsamoi myös Leninin ja Stalinin ruumiit. Seurasimme seppeleiden laskua mausoleumin edustalle. Jokaista seppelettä kantoi kaksi miestä. Oven vieressä oli Leonid Brezhnevin valtava seppele, sen jälkeen olivat vuorossa Edvard Gierek ja Janos Kadar, jotka saapuivat paikalle Cadillacia muistuttavilla mustilla Tsaika-autoilla. Laskettuaan seppeleensä molemmat pääministerit kävivät mausoleumissa. Siitä huolimatta, että mausoleumi oli virallisesti suljettu, astuimme sisään. Vartijat seisoivat liikkumatta, samoin sisällä olevat neljä.
Kierrettyämme hämärää marmorikäytävää tulimme taitavasti valaistuun saliin. Lasiarkussa mustalla alustalla lepää kansallinen suurmies tai oikeastaan hänen muumionsa. Hänet on puettu tummaan juhla-asuun. Rinnassa on kultainen kunniamerkki. Katsojat kiertävät ruumiin kolmelta puolelta ja poistuvat takatietä ulos. Dimitrov, Leninin työtoveri, tuntuu elävän vielä kuoltuaankin. Tänä keväänä koko Bulgaria oli tulvillaan hänen kuviaan. Lehdet julkaisivat niitä yhtä auliisti, samoin Dimitrovin lausuntoja eri asioista. Minkäänlaisia soraääniä hänen merkityksestään Bulgarialle en kuullut. Kaikkialla vakuutettiin myös, ettei ole olemassa eikä tule olemaan mitään eroavaisuuksia Bulgarian ja Neuvostoliiton suhteissa. Tämä johtuu jo slaavilaisten kansojen yhteenkuuluvuuden periaatteesta ja historiallisista edellytyksistä. Tänne Tsaari-Venäjä ja Neuvostoliitto ovat aina tulleet vapauttajina. Saksalaissyntyinen Boris III lakkautti puolueet vuonna 1934 ja maa siirtyi tällöin diktatuuriin. Näin ollen marsalkka Tolbuchinin ukrainalainen armeijakunta saattoi 1944 saapua Aleksanteri II:n veroisena vapauttajana. Partisaaniarmeija liittyi heti Tolbuchinin joukkoihin. ”Partisaanit ovat uhranneet eniten”, selitti oppaamme Anatoli, ”sen vuoksi heillä ja heidän lapsillaan on aina näihin päiviin saakka ollut etuoikeus yliopisto-opintoihin, uusiin asuntoihin ja valtion virkoihin.

Rilan luostari – kansallinen aarre
Rilan luostari
Seuraavana päivänä lähdimme Rilan vuoristoon. Luostarin sinne perusti 800-luvun lopussa Ivan Rilski niminen munkki, joka kyllästyneenä tsaarin hovin maallistuneeseen ilmapiiriin muutti vuorille erakoksi. Hänen ympärilleen kokoontuneet 14 munkkiveljeä rakensivat elinvoimaisen luostarin. Rilskin kuoltua hänen jalkansa tuotiin jalometallisuojuksessa Sofiaan. Reliikillä kerrotaan olleen ihmeitä tekevä voima. Bela III:N valloitettua Sofian pyhäinjäännös vietiin Unkariin, josta se kulkeutui Veliko Tirnovoon ja lopulta takaisin Rilaan.
Nykyisin luostari on huolellisesti entisöity 1800-luvun alkupuolen asuun. Luostaria ympäröivät kapeaa solaa lukuun ottamatta joka puolelta asumattomat, kauniin metsän peittämät jyrkänteet. Yhdellä sivustalla ovat lumipeitteiset terävät vuorenhuiput. Mussalan huippu kohoaa 2925 m korkeuteen. Bulgarialaiset toteavat ylpeinä, että se on 8 metriä korkeampi kuin Olymposvuori, jumalten asuinsija. (Mus-Allah = Mussala = Allahin lähellä). Luostarin ohi virtaa kirkasvetinen vuoristojoki. Tämä on ehkä Bulgarian kaunein rakennus, kaunein maisema. Luostarin 28 metriä korkeiden muurien suojassa elää nykyisin 14 munkkia. Luostariin voitaisiin majoittaa 1000 henkeä. Vielä muutamia vuosia sitten siellä eli eräs Valamosta tullut munkkiveli. Kuunneltuaan tarkkaavasti saksankielistä keskusteluamme munkkiveli Clement totesi: ”Ette olekaan Saksasta? – Ai, Finlandia”. Samalla toisetkin paikalla olevat munkit tulivat keskustelemaan kanssamme.
Luostarin suunnattomia aarteita vartioi nykyisinkin vahva poliisivartio. Museossa oli nähtävänä museon entisen vartioväen liikuttava asekokoelma, aseiden joukossa oli yli 2 m pitkä omatekoinen tussari. Luostarin ikoneista eräät todella pysäyttivät katsojan: ”Tämän ikonin on tehnyt maalareista suurin”.

”Ihana Mustameri …!”
Yövyimme Stara Zagorassa, jonne oli tullut puhelinsanoma Sofiasta. Emme mene Drusban hotelli Rivieraan, vaan koko Mustanmeren parhaaseen hotelli Internationaliin. International on normaalioloissa suomalasten ulottumattomissa. Hotellin on 17-kerroksinen, ruostumattomasta teräksen, betonin, marmorin ja bulgarialaisen arkkitehti- ja insinööritaidon loistelias yhdistelmä, omine mineraalivesialtaineen, kaksine ravintoloineen, kongressitiloineen ja elokuvateattereineen. Hotellin apulaisjohtaja Ivan Todorov vei itse tavaramme 12. kerrokseen. Jäin vaimoni kanssa lumoutuneena katsomaan ikkuvasta avautuvaa rannatonta merimaisemaa. Ennen kuin ehdimme sanoa mitään, Todorov totesi suomeksi ”Ihana Mustameri”. – Siinä se oli.
Loppumatkan Stara Zagorasta olinne tullees Nessebarin, Varnan, Drusban ja Tsaikan kautta Kultahietikolle Balkanturistin käyttöömme järjestämillä henkilöautoilla. Kultahietikko (Zlanti Pjasatsi) on rakennettu koskemattomaan mastoon. Ensimmäinen hotelli Rodina (Isänmaa) valmistui vuonna 1956. Nyt hotelleja on jo yli 70 noin 20 000 matkailijaa varten. Suunnitelmat on laatinut 30-miehinen bulgarialainen arkkitehtiryhmä, arkkitehti Ganevin johdolla. Suomalainen arkkitehtuuri on maailmankuulua, silti uskon, että Kultahietikolla on heillekin jotain opittavaa. Tarinan mukaan Kultahietikolle oli aikanaan haaksirikkooutunut merirovoalus. Valtava kulta-aarre jouduttiin kaivamaan hiekkaan. Sitä etsittiin monta sataa vuotta. Nyt Balkanturist ja arkkitehti Ganev ovat sen löytäneet. Slanti Pjasatsista on tullut matkailuteollisuuden helmi, Bulgarian todellinen kulta-aitta.

Varna – Meren kuningatarVarnan kaupungin uimarantaa
Matka Kultahietikolta Varnaan (18 km) maksoi 20 stotinkaa (43 penniä). Tämän Bulgarian toiseksi suurimman satamakaupungin sijainti on erinomainen. Suuret vuoret reunustavat ”meren kuningattareksi” nimettyyn kaupunkiin johtavaa 3 km pitkää lahtea. Redillä olevien valtamerialusten välistä näkyy rannaton ulappa. Kaupunki päättyy Meripuistoon ja sen rannassa olevaan erinomaiseen uimarantaan. Rannassa on myös hyvin järjestetty merimuseo ja akvaario.
Kirjoituksen alussa kerroin Varnassa, 1828 taistelleista hämäläisistä sotilaista Munkista ja Kraemerista. Samalla asialla olivat siellä olleet jo 400 vuotta aikaisemmin veljeskansamme Unkarin urheat soturit. Vuonna 1444 Puolan ja Unkarin kuningas Vladislaus II tuli 40 000 kristityn sotilaan kanssa Varnan edustalle. Sotajoukko oli kulkenut voitosta voittoon, oltiin jo varmoja, että joukot voitaisiin laivata Varnassa vietäväksi Konstantinopolissa olevien kristittyjen avuksi. Siitä huolimatta, että turkkilaisilla oli 120 000 miehen armeija, taistelu olisi voitu unkarilaisten päälliköiden arvion mukaan voittaa, ellei Vladislaus II olisi antanut, Transilvanian unkarilaisen voivodin Janos Hunyadin neuvoista piittaamatta, hullunrohkeaa määräystä hyökätä suoraan kohti sulttaanin telttaa, jota suojasi janitsaarien murtamaton keihäsmuuri. Kuningas Vladislaus ryntäsi itse joukkojensa kärjessä ja hakattiin kappaleiksi. Paikka, jossa kuningas kaatui, on saanut hänen mukaansa nimen Vladislavovo. Kylään on rakennettu mahtava mausoleumi, joka näkyy Varnan lentokentälle johtavalle tielle saakka.

Vappuparaati Varnassa
Jouduimme Varnassa miltei sattumalta seuraamaan vappuparaatia. 30-miehiset rivit kulkivat ohitsemme 1,5 tunnin ajan. Sotilaat ja siviilit marssivat yhdessä. Seurasimme paraatin valmisteluja ensin Varnan katedraalin vieressä. Paikallinen keskuskomitea, venäläinen valtuuskunta, Mustanmeren amiraalit ym. asettuivat kunniakorokkeille. Torvisoittokunta aloitti mahtavan marssin. Luoksemme tuli juhlapukuinen poliisiupseeri, rinnassaan useita kultaisia ansiomerkkejä. Hän kysyi jotain bulgarian kielellä. Vastasin epämääräisesti: ”finski delegation”. Kysyjän kasvoille levisi aurinkoinen hymy. Viitaten kädellään hän sanoi: ”Pashaalusta” (olkaa hyvä). Seurasimme arvovaltaista saattajaamme. Meidät ohjattiin kadun varrella olevaan aitioon. Saattajamme kädenliike korvasi kaikki tarvittavat ”probuskat”.

Tervetuloa uudelleen!
Kun bulgarialainen sanoo ”tervetuloa” se todella tarkoittaa sitä. Ystävällisyys pulppuaa siellä syvältä kuin vuorilähde ”tzutsura”. Kovaa työtä tekevälle bulgaareille on kaikki, mikä koskee Suomea, ”chubavo”, kaunista, kaikki on ”dobre”, hyvää. Bulgarialaiset ovat suuria optimisteja, eikä aiheetta. Ne, jotka vierailivat maassa 5 tai 10 vuotta sitten, voivat todeta, miten valtava kehitys maassa on sitkeän uurastuksen ansiosta näinä vuosina tapahtunut. Kaikki merkit viittaava myönteisen kehityksen jatkumiseen. Bulgaria tarjosi meille sitä, mitä olimme odottaneetkin. Palatessamme olimme kaikki henkisesti ja ruumiillisesti virkistyneitä, ruskettuneita ja levänneitä. Siitä kiitos hyville isännillemme.
Toivotamme toisillekin ”Dobre Dosli Bolgaria! – Tervetuloa Bulgariaan!”

Pentti Pekonen Hallitusneuvos

Siirry sivulle