BULGARIAN KIERTUE 9.6-16.6.2004

 Syyskuun alussa vuonna 2003 palasimme häämatkalta Sunny Beachilta. Tuskin oli matkalaukut purettu kun jo suunnittelimme uutta matkaa. Olimme aiemmin miettineet Bulgarian kiertoajelua, mutta..... Kuuma kesä, linja-auton kunto, tiestön kunto ja matkan pituus arveluttivat. Päätimme kuitenkin mennä kiertomatkalle; halusimmehan mennä Bulgariaan.

9.6. Keskiviikko
Hirvittävän pitkältä tuntuvan talven jälkeen pakkasimme matkalaukut ja suuntasimme lentokentälle. Ja eikä aikaakaan kun saavuimme Burgasin kentälle, tuntui kuin olisi kotiinsa tullut. Passintarkastus sujui hymyn kera ja matkalaukut tulivat nopeasti. Kun Tema-kiertueen osallistujat oli saatu kokoon, suuntasimme ensimmäiseen hotelliin, joka oli Burgasissa hotelli Mirage. Mirage on noin 2 vuotta vanha, komea hotelli. Ihmettelimme kovasti sitä että on hieno hotelli rakennettu, mutta hissit olivat aivan liian pienet. Kun kaksi vankalla ruumiinrakenteella varustettua ihmistä pakkautuu kahden matkalaukun ja parin repun kanssa hissiin, oli suorastaan ihme että ovet menivät kiinni ja hissi lähti vielä liikkeelle. Huoneen varustus oli hyvä: kaikkea kosmetiikasta aina Finlandia vodkaan.

Ensimmäisenä iltana ei ollut yhteistä ohjelmaa, joten päätimme suunnata kohti Burgasin keskustaa. Burgas oli paikallaan ja lähes ennallaan. Pistäydyimme juomassa Zagorkat ja samalla tunnistimme tutun kasvon väkijoukossa: Mauri Tuomivaarahan se siellä. Istuimme tovin Maurin ja Pentin kanssa jutellen, mistäpä muusta kuin Bulgariasta. Nytkin Kemin osaston miehet olivat käymässä orpokodissaan tuomassa kaivattua apua. Samassa pöydässä käväisikin muutama orpokodin asukas. Hieman olimme kateellisia kun Mauri ja Pentti kertoivat palaavansa koto-Suomeen vasta elokuussa... ja nyt oli vasta kesäkuun alku.

10.6. Torstai
Monipuolisen aamupalan jälkeen bussimme starttaa kohti Plovdivia. Ajoimme läpi pienten kylien jotka muistuttivat toinen toisiaan. Remonttimiehelle olisi töitä, mutta puutarhuri oli joka pienessäkin talossa käynyt. Meitä on aina ihmetyttänyt se että vaikka talo olisi kuinka kallellaan, kukkia ja tietenkin ruusuja on joka talon pihalla.

Poikkesimme matkalla Slivenin kaupungissa ja sen torilla. Torilta löytyi melonia, banaania, mansikkaa, kirsikkaa, tomaattia, kurkkua, valkosipulia, suuria tomaatteja ja uskomattoman kauniita uusia perunoita. Uskomaton oli myös torin lihaosasto: lihanpalat köllöttivät ihan niine hyvineen koukuissa ja tiskillä jossain astiassa. Tarjolla oli kaikensorttista sisäelintä ja lampaan päätä. Suomalaiseen korkeaan hygieniaan tottuneella oli varmasti kummasteltavaa, mutta meille se ei ollut mitään uutta.

Slivenissä söimme maittavan lounaan, liekö broileri ollut hankittu torilta..... Matka jatkui ja kaikki tuntuivat olevan kylläisiä. Olimme kovasti odottaneet pitempää pysähdystä Stara Zagorassa, koska olisimme tutustuneet kaupunkiin hieman paremmin. Eräs bulgarialainen tuttavamme on näet kaupungista kotoisin ja olisi ollut kiva katsella kaupunkia vähän paremmin. Kenties ensi kerralla sitten!

Iltapäivällä olimme perillä Plovdivissa ja asetuimme hotelli Novoteliin. Hotelli oli vanha mutta peruskorjattu. Aula oli kaunis, avara ja puhdas. Eikä ollut ihme, sillä siivooja kulki ympäri aulaa mopin kanssa varmasti koko päivän, kenties yölläkin. illalla tutustuimme kävellen kauniiseen vanhaan kaupunkiin. Vanhat talot olivat todella ihania. Etnograafinen museo näytti samalta kuin matkaoppaissa mutta kuitenkin erilaiselta. Roomalaisten rakentama amfiteatteri, johon mahtui kuulemma jopa 30 000 katsojaa, oli vieläkin sykähdyttävä. Melkein voi kuvitella sielunsa silmin miten siellä on ennen muinoin iltoja kulutettu. Maailma ja aika tuntui pysähtyneen kävellessä vanhoja mukulakivikatuja lehmusten kukkien tuoksussa. Bulgaarinaiset poimivat lehmuksen kukkia ja keittävät niistä kuulemma teetä. Vanhan kaupungin korkeimmalta paikalta oli upeat maisemat yli kaupungin. Valitettavasti ilma oli hieman utuinen. Ehkäpä ensi kerralla on parempi ilma?

Illastimme vanhassa kaupungissa. Ruoka oli taas kerran maittavaa ja sitä oli riittävästi. Bussi kuljetti meidät takaisin hotelliin. Aulassa otimme yömyssyt. Baarimestarin baari oli niin hienon näköinen että piti oikein varmistaa että saako täällä juotavaa. Seuraamme liittyi kaksi pariskuntaa, jotka myöskin olivat Tema-matkalla. Rouvat tilasivat drinkit, miehet perinteiset oluet. Drinkkien tulo kesti ja kesti. Vihdoin ja viimein rouvien juomat saapuivat. Meitä nauratti kovasti se, että baarimikko rakentaa drinkkiä 20 minuuttia ja asiakas juo sen viidessä minuutissa. Liekö ollut poika harjoittelija vai muuten vaan tottunut rauhalliseen työskentelyyn.


Artikkelin kirjoittaja  Eija Puheloinen

Siirry sivulle