Lisensiaattityö Dimovin Tupakasta:
Bulgarian Pohjantähti vai Tuntematon sotilas?

 

Sirkku Okoye voi nykyisin laittaa nimensä perään kirjaimet FL, filosofian lisensiaatti. Hänen lisensiaattityönsä esiteltiin Helsingin yliopiston slavistiikan laitoksen lisensiaattiseminaarissa joulukuun alussa ja tiedekuntaneuvosto hyväksyi sen tammikuussa.
Aiheena oli naiskuvat muutoksen kuvaajina bulgarialaisen Dimitur Dimovin romaanissa Tupakkaa.

Tampereen yliopiston venäläisen kirjallisuuden professori Arja Rosenholm, työn tarkastaja, sanoi seminaarissa loppuarvionaan esittävänsä mielihyvin työn hyväksymistä ja jäävänsä mielenkiinnolla odottamaan mihin suuntaan Sirkku Okoye aihetta jatkossa kehittää. Sillä hän tarkoitti työn laajentamista väitöskirjaksi.

Ajatteletko väitellä aiheesta, Sirkku?
-Toisaalta tässä romaanissa ja sen elokuvaversiossa on vielä paljon mielen-kiintoisia puolia, joita voisi pohtia päivät läpeensä, mutta toisaalta uudetkin aiheet, ja varsinkin nykykirjallisuus kiinnostaa. Heti kun hyvä sponsori löytyy, niin jatkan tutkimusta ;-)

Miksi valitsit juuri Dimovin ja Tupakkaa-romaanin?
– Koska Suomessa on perinteitä tämän teoksen tutkimukseen. Tohtori Eero Suvilehto on väitellyt samasta romaanista Jyväskylässä 1995. Lisäksi Bulgariassa ei ole pohdittu tämän teoksen naiskuvia naisnäkökulmasta, ja siksi halusin tehdä sen itse.

Dimov ja Linna
Dimitur Dimovin Tupakkaa voisi luonnehtia eräänlaiseksi Bulgarian Pohjantähdeksi, sodanjälkeisen kirjallisuuden suurromaaniksi. Se on kuvaus bulgarialaisen yhteiskunnan muutoksesta 30-luvun hierarkkisesta kapitalistisesta yhteiskunnasta 50-luvun sosialistiseen Bulgariaan - jolla oli myös omat ongelmansa. Dimov julkaisi romaania osina vuodesta 1946 alkaen. Ensimmäinen yksiin kansiin koottu painos ilmestyi vuonna 1951 ja toinen1953, Stalinin kuoleman jälkeen. Sosialistisen Bulgarian ideologisen vapautumisen aste on luettavissa eri versioista, joista jokaista on tarkistettu ja tiettyä dogmatismia vähennetty. Romaani on liki 1000-sivuinen järkäle eikä sitä ole käännetty suomeksi.
Vuonna 1961 tehtiin romaanista Dimovin käsikirjoittama elokuva. Romaanin pohjalta on tehty myös tv-sarja.

– Toinen hauska analogia voitaisiin tehdä Väinö Linnan sotaromaaniin, joka sekin ilmestyi puoli vuosisataa sitten ja sai osakseen niin paljon kritiikkiä, että siitäkin piti kirjoittaa uusi laitos: Tuntematon sotilas, huomauttaa Sirkku Okoye Pohjantähti-rinnastukseen.

Jokainen bulgarialainen lukenut

V. 1966 kuolleen Dimovin nimeä mainittiin aikoinaan muutamaan otteeseen Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaakin veikkailtaessa, mutta nyky-Bulgariassa sosialisti Dimovin maineen kerrotaan hieman himmentyneen.
Tähän käsitykseen Sirkku Okoye huomauttaa, että Dimov oli samanlainen sosialisti kuin kuka tahansa keskivertobulgarialainen noina aikoina: Dimov oli alkanut marxilaisuuden opiskelun vasta vallankumouksen myötä.
Dimov oli moderni idealisti, joka uskoi tulevaisuuteen, ihannoi modernia ja urbaania elämää, luotti tieteen ja järjen voimaan sekä siihen, että uusi ihminen tulee viemään kehitystä parempaan suuntaan. Dimov itse joutui romaaninsa vuoksi kuitenkin absurdin kirjallisuus-väittelyn keskelle, Sirkku Okoye täydentää.
- Kyllä Tupakkaa kuuluu edelleenkin koulujen kirjallisuudenopetukseen: väitän, että jokainen täysikäinen oppi-velvollisuuden suorittanut bulgarialainen on lukenut kirjan ainakin kerran, hän sanoo. Koska Dimovin romaanissa on paljon moderneja piirteitä ja hahmoja, sekä siihen aikaan kritiikin paheksumaa psykologismia, romaani on lukuelämys kyllä nykyäänkin. Lisäksi se selittää aikakauden ihmisen maailmankuvaa, toiveita ja pelkoja, nykyihmiselle, hän arvioi.
Sirkku Okoye sanoo romaania siinä mielessä naisten romaaniksi, että nimenomaan naiskuvien kautta yhteis-kunnallinen muutos havainnollistuu erityisen selvästi. Päähenkilö Irina on modernin maailman ruumiillistuma, urbaani elämä, naisten tilan laajeneminen kodin piiristä myös tieteeseen ja yhteiskuntaan kuvaa aikakauden ilmapiiriä. Jännittävää on kuitenkin se, että Irina modernina naisena ylitti silloisen soveliaisuuden rajoja, josta koko kirjaa sekä Dimovia itseään paheksuttiin, Sirkku Okoye kertoo.

Ritva Särkisilta

Seuran sääntömääräinen kevätkokous 6.4.-05 klo 18.00
Caisassa (Mikonkatu 17 C)


Siirry sivulle