BULGARIAN VIESTI - Suomi-Bulgaria seuran jäsenlehti

Bulgarian viesti kertoo Bulgarian kulttuurista, taloudesta, historiasta, yhteiskunnallisista kysymyksistä, matkailusta - Bulgariasta ennen ja nyt. Lehdessä julkaistaan myös seuran jäsenosastojen kuulumisia ja tapahtumia. Lehteä toimitetaan jäsenistölle, mutta myös ministeriöille, kulttuuriyhdistyksille ja liike-elämän edustajille Suomessa ja Bulgariassa.

Toimitus

Sirkku Terävä, vastaava päätoimittaja, GSM 040  5768614, e-mail: sirkkuokoye@gmail.com
Maj-Lis Lehessalo, toimittaja + taitto, GSM 0400 900433, e-mail: mikki@lehessalo.com
Ritva Särkisilta, toimittaja, GSM 040 5389266, e-mail: sarrimar@netti.fi

Painopaikka:      Multiprint, Helsinki 2008

  Päätoimittajan palsta
Lumen taikaa

Vaikka moni joka minut tuntee ei sitä uskoisi, 20 vuotta sitten olin Sofian yliopiston hiihtojoukkueen jäsen. Olin ensimmäisellä vuosikurssilla, kun liikunnanopettajamme tajusi, että olen suomalainen. Tälle keski-ikäiselle naisopettajalle suomalaisuus merkitsi jotain tavattoman hyvää, sillä hän oli ollut murtomaahiihdossa Bulgarian maajoukkueen jäsen, ja päässyt joskus 1970-luvulla Lahteen kisaamaan! Ilmeisesti Suomi ja suomalaiset olivat tehneet hiihtäjään lähtemättömän vaikutuksen, sillä hän vaati, että osallistun yliopiston hiihtojoukkueeseen, ja saman tien esitteli minut tyttärelleen, toivoen kovasti, että meistä tulisi parhaimmat ystävykset.
Eihän hän voinut tietää että inhosin murtomaahiihtoa. Inhosin silloin.

Kuinka ollakaan, löysin hiihtämisestä aivan uusia puolia, kun sain lainaksi sukset ja pääsin kahdesti viikossa Vitoshalle hiihtämään, omaan tahtiini. Tiukempi paikka tuli sitten Banskossa, kun olisi pitänyt osallistua kilpailuun ja opetella luistelutyyliä, jota bulgariaksi kutsuttiin siihen aikaan suomalaiseksi tyyliksi. En ollut syntynyt sukset jalassa.

Samoihin aikoihin vuonna 1988 suomalainen mäkikotka voitti Calgaryssä kultaa, teki mäkiennätyksen, historiaa voittamalla kolme henkilökohtaista kultamitallia.

Kuullessaan, että olen joutunut yliopiston murtomaahiihtojoukkueeseen äitini koto-Suomessa totesi: ”On se hyvä, etteivät ne bulgarialaiset ole huomanneet pyytää sinua mäenlaskujoukkueeseen...”

Matti Nykänen osallistui viime viikonloppuna jälleen Taivalkoskella veteraanikisoihin. Kirjankin julkaissut Matti sanoo, että ”jokainen päivä on uusintaa”. Sillä perusteella, minunkin mieleni tekisi lähteä katsastamaan Vitosha uudelleen, tai Banskoa, kahden vuosikymmenen jälkeen, sillä tänä talvena ainakin Bulgariassa on ollut lunta, jopa vaivaksi asti!

Harmaasta Helsingistä,
Sirkku Terävä


ALKUUN

ALKUUN

  Viron Bulgarian kunniakonsuli

Suomi-Bulgaria-seura vieraili seitsemän hengen voimin Tallinnassa 24.-25.11.2007 puheenjohtaja Tapani Salosen johtamana.
Saimme tutustua lauantaina Viron Bulgarian kunniakonsuliin, hra Heiki Kranichiin, joka kertoi meille maansa suhteiden kehittymisestä Bulgariaan 90- luvun jälkeen sekä tämän päivän trendeistä.
Kranich (s. 1961 Haapsalussa) on toiminut maansa valtiovarainministerinä ja ympäristöministerinä. Eduskunnassa (Riigikogu) hän on ollut kahdeksan vuotta, jonka jälkeen hän halusi kokeilla muutakin kuin politiikkaa. Tällä hetkellä hän toimii yrityselämässä ja eräs hänen yhteistyöhankkeistaan liittyy Bulgarian terveydenhuoltojärjestelmän parantamiseen.
Kranich vieraili ensimmäistä kertaa Bulgariassa v. 2003 ja rakastui maahan jo ensi silmäykseltä. Bulgarian kieltä hän oppinut itsenäisesti ”learning by doing”-periaatteella, eli lukemalla, kuuntelemalla ja kysymällä ”Mitä tämä tarkoittaa?”.
Turismi Virosta Bulgariaan on lisääntynyt ja charter-lennot ovat vieneet matkailijoita etelään.
Tänä vuonna Viron valtio on avannut suurlähetystön Sofiassa, minkä Kranich näkee myönteisenä kehityksenä. Tähän asti virolaiset ovat joutuneet hoitamaan Bulgariaan, Romaniaan ja Makedoniaan liittyviä asioita Varsovan lähetystöstä käsin.
Viron edellisen Riigikogun suurin ystävyysryhmä oli Bulgaria-ryhmä, nykyään se on pienentynyt jonkin verran.
Mietimme, olisiko maassa edellytyksiä Viro-Bulgaria-seuran perustamiselle. Tallinnan yliopiston bulgariankielen professorilla, Dimitar Kenanovilla, on 20 bulgariankielen opiskelijaa.
Olemme luoneet tapaamisellamme edellytykset jatkaa ajatustenvaihtoa.
Kiitämme hra kunniakonsulia hänen osoittamastaan mielenkiinnosta tavata seuramme jäsenet ja esittäytyä meille. Toivottavasti tapaamme uudestaan!

Suomi-Bulgaria-seuran johtokunnan puolesta,

Ilkko Suvilehto

ALKUUN

  Tallinnan yliopistolla korkean tason bulgarialaista asiantuntemusta

1,5 miljoonan asukkaan Viro on kunnostautunut bulgariankielen opetuksen suhteen. Tallinnan yliopisto - jossa bulgariaa on opetettu vuodesta 1981 - on saanut vierailevaksi bulgariankielen lehtorikseen melkoisen asiantuntijan, kuten Suomi - Bulgaria -seuran seminaarimatkalaiset voivat omakohtaisesti kokea tavatessaan professori, tri Dimitar Kenanovin.

Dimitar Kenanov on varsinaiselta ammatiltaan Veliko Tarnovon yliopiston professori erikoisalanaan muinaisbulgaria ja sen kirjallisuuden historia sekä metafrastiikka. Ensi kesänä hän on palaamassa entiseen virkaansa hoidettuaan vierailevana lehtorina neljä vuotta opetusta Tallinnassa. Bulgarialaisen vilkas prof. Kenanov kertoi, että sopeutuminen pidättyväisten virolaisten joukkoon ja kontaktien syntyminen heidän kanssaan otti oman aikansa. Myös virolainen maisema oudoksutti aluksi: pelkkää tasamaata, ei missään vuoria, joista bulgarialaisen maiseman lumo rakentuu!

Kenanov opettaa Tallinnassa slavistiikan laitoksella ja hän vei Suomi - Bulgaria -seuran matkalaiset omaan luentosaliinsa saamaan tietoiskun erikoisaloistaan
- aiheista, jotka tuntuivat vallanneen asiantuntijansa syvästi henkilökohtaisella tasolla. Ei ehkä vähiten siksi, että suvun juuret vievät Itä-Rumeliaan, tähän rajamaakuntaan, joka liitettiin v. 1877 vapautettuun Bulgariaan vasta v. 1885 ja joka ehkä muitakin ankarammin koki kielellisen ja kulttuurisen vainon. Kenanovin oma isoäiti oli kylästään ainoa, joka palasi takaisin, kun kylän kaikki naiset ja lapset oli pakkosiirretty Turkkiin - mikä oli valloittajien aikanaan käyttämä turkkilaistamismenetelmä. Kenanovin kertomana kielen historia kuulosti jännittävältä tarinalta, joka oli yhtä täynnä erikoisia käänteitä ja yhtä raaka kuin maan muukin historia. Ja pitkä. Bulgariaa kirjoitettiin jo puoli vuosituhatta ennen kuin suomenkieltä. Kiril ja Metodi, nämä bulgariankielen isinä tunnetut munkkiveljekset loivat glagolitsan saadakseen raamatun slaavilaisille kielille. Sen pohjalta kehitetty nykyinen kyrillinen aakkosista on edelleenkin tärkeä slaavilaisen identiteetin tekijä.

Muinaisbulgariaa voi kuulla Suomessakin edelleen

Muinaisbulgaria tunnetaan suomeksi paremmin “kirkkoslaavina”. Tämä nimi selittää, miksi muinaisbulgariaa voi tänä päivänäkin kuulla Suomessa. Se on edelleen ortodoksikirkon yleinen liturgiakieli monissa maissa ja myös Suomen ortodoksikirkoissa sitä käytetään jonkin verran, vaikka meillä pääkieli onkin suomi. Maahanmuuton seurauksena kirkkoslaavin käyttö on lisääntymässä, sillä esimerkiksi venäläiset ovat tottuneet kuulemaan sitä kotonaan omissa kirkoissaan. Kieli on kirkon lisäksi ollut käytössä aiemmin erilaisissa asiakirjoissa ja oppineitten kielenä vähän samaan tapaan kuin latina lännessä.
Metafrastiikkaa, josta prof. Kenanov on kirjoittanut useita teoksia, voisi kuvata ortodoksisten legendojen eräänlaisen vuosisatoja jatkuneen “toimitus- tai päivitystyön” historiaksi.
Professori Kenanovin julkaisujen luettelo on muutoinkin melkoinen; sisältää mm. oppikirjoja eri asteiden oppilaitoksille peruskouluista yliopistoihin. Siitä saa jonkinlaisen käsityksen esimerkiksi googlaamalla sanoilla ДИМИТЪР КЕНАНОВ КНИГИ.

Matkalaiset keskustelivat mahdollisuudesta saada prof. Kenanov luennoimaan Suomeen ennen kuin hän kesällä palaa takaisin Veliko Tarnovoon.
Ritva Särkisilta

ALKUUN

  Sofialaisesta opiskelijaelämästä
Diana Georgieva, Sofian yliopisto


Vuosia sitten korkeakoulututkinto oli bulgarialaisille tunnusmerkki siitä, että kuuluu älymystöön, vaikkei akateemisen koulutuksen saaneiden elämä välttämättä ollut sen ihanampaa kuin muillakaan ammattialoilla. Siihen aikaan se ainakin kertoi, että ihmisen on täytynyt opiskella paljon, että ihminen on intelligentti, eikä hänelle mikään (poliittisen suunnitelmatalouden mukaan) ollut yhteiskunnassa mahdotonta

Sen jälkeen koulujärjestelmäämme pesiytyi avoin korruptio, eivätkä korkeakouluun päässeet enää fiksuimmat ja ahkerimmat oppilaat, vaan myös ne, jotka kykenivät taloudellisin keinoin pistämään mutkat suoraksi: tutkintoja saattoi myös ostaa. Samaan aikaan Bulgariaan syntyi yksityisiä korkeakouluja, joiden henkilökunnan pätevyyttä saattoi epäillä, ja opiskelemaan pääsivät kaikki (demokraattisessa hengessä ?), siis muutkin kuin ne, joilla oli siihen kykyä ja intoa. Korkeakouluihin meni opiskelijoita, jotka eivät tienneet mitä muutakaan elämällään siinä tilanteessa tekisivät, ja siirsivät vielä hetken eteenpäin sitä hetkeä, jolloin lähtisivät työelämään.

Entä miten on nyt? Onko mikään muuttunut? Henkilökohtaisen kokemukseni mukaan siihen on vaikea vastata, sillä en ole itse törmännyt aiemmin mainitsemiini ongelmiin, mutta se ei varmaankaan riitä todisteeksi etteikö näin voisi yhä tapahtua. Todennäköisemmin en ole vain joutunut niihin paikkoihin, joissa haukataan isoja paloja... Olen opiskellut Bulgarian kieltä ja kirjallisuutta, mutta maassamme äidinkielenopettajana toimiminen ei ennusta ihmiselle mitään hyvää, ainakaan viime vuoden opettajalakkoon asti. Viime syksynä koko Bulgarian opettajat nousivat kaksi kuukautta kestävään lakkoon. Palkan nostamisen lisäksi lakon teemoina olivat huonot työskentelyolosuhteet ja vanhentuneet opetusmenetelmät, jotka eivät tähtää käytäntöön.

Opiskelijaelämästä yleensä on vaikea sanoa, sillä oma kokemukseni ei vastaa yleistä käytäntöä, jossa useimmat opiskelijat saapuvat pääkaupunkiin pienemmistä kaupungeista, asuvat opiskelija-asuntoloissa, tutustuvat niissä ”sellitovereihinsa” ja kollegoihinsa, – opiskelevat – käyvät tenttimässä, ja viikonloppuisin bilettävät – toisinaan jopa viikolla. Lomalla opiskelijat käyvät kesätöissä lisäansioiden saamiseksi.... ja niin edelleen, kunnes opintojen viimeisenä vuonna käydään harjoittelujakso, suoritetaan proseminaari ja kirjoitetaan gradua.

Tämä on yleinen käytäntö, mutta nykyään on muitakin poikkeuksia, kuten useat kollegani ovat osoittaneet. Nykyään opiskelijat voivat vuokrata yhdessä asunnon, jonka jakavat keskenään mieluummin kuin asuvat asuntolassa, jotkut nuoret jopa vuokraavat yksiön, ja silloin on työskenneltävä iltaisin tai joinain päivinä viikosta. Tämä tietysti vaikeuttaa luennoille osallistumista, mutta kollegat usein kopioivat heille luentomuistiinpanot. Täten ei kylläkään pääse häikäisemään tenttituloksillaan, eikä lunttaaminenkaan ole ennennäkemätöntä... Joissain tapauksissa mietityttää mikä tällöin on korkeakoulututkinnon päämäärä, mutta totuus on, että aina ei vaihtoehtoa ole! Bulgariassa käytäntö on, että vanhemmat ylläpitävät lapsiaan vielä kun he opiskelevat, mutta valitettavasti kaikilla perheillä ei siihen ole varaa. Siinä tapauksessa heidän lastensa on työskenneltävä ja opiskeltava yhtä aikaa, ja toisinaan on sitten valittava vain ensimmäinen.

Bulgarialaisille opiskelijoille, kuten luullakseni opiskelijoille muuallakin, aukenee erilaisia mahdollisuuksia: stipendejä, apurahoja, erikoistumisohjelmia, kilpailuja, ulkomaanopintojaksoja, harjoittelupaikkoja bulgarialaisissa firmoissa....Myös täällä Bulgariassa voi kohdalle käydä onni: elämä taputtaa ystävällisesti selkään ja yrittänyt palkitaan.

Entä mistä bulgaarialainen opiskelija sitten unelmoi ja mitä hän ajattelee? Varmasti bulgarialaista opiskelijaa, samoin kuin muita kohtalotovereitaan samassa elämäntilanteessa mietityttävät universaalit asiat, asiat mitkä yleensäkin askarruttavat ihmiskuntaa – ystävyys, rakkaus, itsensä toteuttaminen, riittävä palkitseminen tehdystä työstä... mutta myös toive arjen yllätyksellisyydestä, kuin provokatiivisena heilahduksena, joka kruunaa elämän omalaatuisuudellaan.


Allekirjoitus:
Eräs viimeisen vuoden maisteriopiskelija, Sofian yliopisto, 25.1.2008


Diana Georgieva,26-vuotias sofialainen opiskelija, on aloittanut suomen kielen opinnot vuonna 2007 pohjoismaisten kielten maisteriohjelmassa, Sofian yliopistossa. Hän on kiinnostunut Suomesta ja suomalaisesta mielenlaadusta Himin ja Ville Valon sekä muiden suomalaisten rock-yhtyeiden musiikin kautta.

Diana on voittanut useita nuorison runo- ja kirjoituskilpailuja.
Tässä kaksi suomalaisuutta liippaavaa runoa:


Suomalainen

Äiti kutsui häntä sillä nimellä
meidän pienten edessä
että olisi voinut salata
hukuttautuneensa häneen,
että sisällään oli pelkkää merta.
Mutta hän oli
idoli -
niin me salaa sanoimme.
Kuin uskonto.

Suomalainen oli
epäinhimillisen kaunis-ruma.
Kaikin tavoin
rietas. Pehmeät kämmenet,
terävät silmät ja kaunottaren huulet.
Pelästynyt ja vahva -
ikuisesti humalassa -
karkotettu!
Lapsi. Huora. Langennut enkeli.
Saint-Exupéryn Pikku Prinssi
kuin tatuoitu kolli...

Rietas oli
suomalainen
Epäinhimillisen kaunis
ruma
ruman kaunis...
...Mutta hänen äänensä!...
niin kuin se olisi tappanut
enkeleitä.


Halusin sinne voidakseni olla täydellinen(...)
Ihminen matkustaa ikänsä itseensä kunnes
löytää itsensä ja tulee niin täydelliseksi, että
ainoa, mitä voi enää odottaa on kuolema....
(ote A:n päiväkirjasta)


HELSINGIN KIPEÄ AURINKO

Nainen saunoi ja paljain jaloin
astui lumeen.
Kuin iilimato
myrsky vaikeni,
kaupunki myi
seuraavat nahkansa
mutta ihmiset katsoivat naista. Fosforin läpi
heidän silmissään paloi hulluus.
...lyhyessä silkkimekossaan,
kesäisessä, kosteassa paidassaan
kulki alaston nainen
huulillaan
jäätynyt lupaus.


”Suomi oli se, jonne olin menossa,
mutten päässyt milloinkaan perille”
(ennen mainittu lähde)

ALKUUN

”Kemistä oon ja kehtaan sanua.” Olen Mauri Tuomivaara, 56 -vuotias kieltenopettaja ja diplomikielenkääntäjä. Opetan espanjaa lukiossa, iltalukiossa ja etänä sekä bulgariaa Työväenopistossa.

Opiskelun ja armeijan jälkeen pääsin töihin Lomamatkoille Bulgarian terveyslomakohteeseen Kystendilin kaupunkiin. Matkustin Varnan kautta ja kävin tapaamassa kollegoja Kultahietikolla. Ensimmäisenä iltana lammaspaimenten majassa Kosharata –mehanassa kuulin 5 äänisesti esitettyä kansanlaulua, ihmettelin rytmikkäiden kansantanssien askelkuvioita ja värikkäitä kansallispukuja ja nautin erinomaisista kansalliskeittiön herkuista ja olin myyty mies. Ihmettelin miten tämän päivän Euroopasta voi löytyä maa, jossa kansan perinteet elävät niin voimakkaina ja alkuperäisinä. Ajattelin, että minun on pakko oppia tämän maan kieltä, koska haluan saada siitä kaiken mahdollisen irti. Kielen oppiminen oli lujan työn takana, sillä mitään oppikirjoja tai sopivia sanakirjoja ei ollut saatavissa. Onneksi paikalliset työkaverit systemaattisesti korjasivat kielivirheeni.

Kolmen opasvuoden aikana tuli tutuksi Länsi-Bulgaria, pääkaupunki Sofia, Kystendilin kylpyläkaupunki, Rilan luostari, Melnik, kesäisin Mustanmeren rannikon lomakohteet ja nähtävyydet sekä kiertomatkoilla lähes koko maa. Erittäin onnellinen olin saadessani kiertää kolme kertaa suomalaisten kanssa Suomen Kaartin Pataljoonan jalanjäljillä. Suurkiitokset Lomamatkoille tilaisuudesta perehtyä Bulgariaan.

Kystendilissä sain kertoa suomalaisille mielestäni Bulgarian suurimmasta taidemaalarista Vladimir Dimitrov Maistorasta (Mestari) hänelle nimetyssä galleriassa. Hän rakasti tavallista kansaa ja luontoa ja maalauksissa luonnossa, kukissa ja hedelmissä sekä ihmisissä käytetään taidokkaasti samoja värejä. Kenenkään silmät eivät jääneet kostumatta, kun kerroin miten Mestari oli auttanut lukuisia köyhiä kyläläisiä tauluistaan saamilla rahoilla.

Rilan luostarin yhteydessä perehdyin Pyhän Ivan Rilskin (Rilalaisen) hämmästyttävään elämään 900-luvulla. Olen käynyt luostarissa kaikkina vuodenaikoina lukemattomia kertoja ja jokainen uusi käynti on mielenkiintoinen ja lämmin. Tuntuu kuin tulisi kotiin.

Lukuvuotena 1977-78 olin Sofian yliopistossa bulgarian kielen stipendiaattina. Yliopisto ei ollut oikein valmistautunut ryhmämme tuloon ja kokoonnuimme vain kerran viikossa lukemaan ääneen ja opettelemaan ulkoa bulgarialaisia kansansatuja. Sofian keskustassa oli tuolloin kuuluisa kahvila, jota piti kuuromykkien järjestö. He osasivat lukea huulilta minun bulgariaani ja minä heidän. Tapasin tuona talvena myös Tarmo Maneliuksen ja Irma Timosen eikä Sofiassa oloaikani mennyt näin ollen hukkaan.

Seuraavan vuoden ajan sain kotiini postitse bulgarialaisen sanomalehden Rabotnichesko Delon, jonka avulla yritin säilyttää kosketukseni bulgariankieleen.

Vuosi 1981 oli tärkeä monella tavalla. Bulgarian valtio täytti 1300 vuotta ja Kemin seudulle perustettiin Suomi-Bulgaria seuran osasto. Pentti Järvinen, Pertti Henttinen ja minä satuimme samaan ravintolan pöytään istumaan ja pian jokainen meistä oli kertonut oman Bulgariaan liittyvän tarinansa. Olimme innoissamme maasta ja ihmisistä ja halusimme jakaa tietoa Bulgariasta ja omia hyviä kokemuksiamme myös muiden kanssa ja päätimme perustaa Kemin seudulle Suomi-Bulgaria ystävyysseuran. Hallitus täyttyi innokkailla ihmisillä, joista jokainen halusi kantaa kortensa kekoon seuran toiminnan hyväksi.

Silloinen suurlähettiläs Hristo Santov vieraili kaupungissamme Bulgaria-aiheisten näyttelyjen avajaisten yhteydessä. Suomensin bulgarialaisen historiallisen elokuvan Han Asparuh, jota katsoimme Kemin kulttuurikeskuksessa. Erinomaisen yhteistyökumppanin Kemin Työväenopiston kanssa aloimme pyörittää Bulgaria –opintoryhmää. Luennoin Bulgarian historiasta, kirjallisuudesta, kansanperinteestä, kylpylöistä, luostareista ja yleensäkin matkailusta. Pariin otteeseen saimme vierailevan luennoitsijan keskusseuran riveistä. Järjestimme halukkaille Bulgarialaisia ruokakursseja, alkusyksystä grillasimme kokonaisia lampaita ulkoilmassa, äitienpäivinä tarjosimme bulgarialaisia lounaita noutopöydistä, kerrankin 70 ruokalajia ja asiakkaita oli keskimäärin 160 – 200 kullakin lounaalla. Opettelimme tanssimaan bulgarialaisia kansantansseja ja laulamaan kansanlauluja ja vanhoja kaupunkilaisromansseja bulgariaksi.

Tein Bulgarian valtion matkailutoimistolle Balkanturistille esitteiden käännöksiä suomeksi ja laadin ”oranssin” keskustelusanakirjan, jota jaettiin suomalaisille Bulgarian matkalaisille lomakohteissa. Bulgarian TV 1 eli kanal 1, teki kolme dokumenttiohjelmaa Suomesta ja Lapista. Ohjelmat sisälsivät myös osastomme haastatteluja ja laulua bulgariaksi. Usein pienellä varoitusajalla otin yhteyden kaupunginjohtajiin, maaherraan ja jopa Joulupukkiin ja sovin tapaamisista ja kuvausryhmän haastatteluista.

Kun minut valittiin vuonna 2002 seuran osaston puheenjohtajaksi, tehtävä oli siinä mielessä helppo ottaa vastaan, että Pertti Henttinen oli tehnyt valtavan työn puheenjohtajana ja luotsannut osastoamme taitavasti ja antaumuksella perustamisesta lähtien 20 vuoden ajan. Hallituksen jäsenet ovat aina olleet hyvin ahkeria toteuttamaan mahdottomaltakin kuulostavia ideoita.

Vuonna 1995 etsimme Bulgariasta avustuskohdetta ja löydettyämme Burgasista maan vanhimman ja suurimman orpokodin aloimme vuokrata Kemin edustalla sijaitsevasta saaresta hiihtomajaa kevätkuukausina ja tarjosimme hiihtäjille ja ulkoilijoille virvokkeita ja pientä purtavaa majalla. Majalla ei ole sähköä eikä juomavettä, joten kaikki tarvikkeet polttopuita myöten piti raahata kaupungista talkoovoimalla hiihtäen. Muistaen orpokodin lasten silmät saimme voimia kovemmallakin pakkasella tai lumituiskuissa lähteä aamuvarhain hiihtämään reppu selässä ja pulkka perässä 5 km matkan jäätä pitkin Selkäsaareen ja viiden maissa takaisin. ”Euroopan parhaat munkit” leivottiin yhteisvoimin munkkitalkoissa. Avustimme orpokotia latukahvilan kautta kymmenen vuotta. Kesäisin lomamme aikana veimme avustuksen perille ja kiertelimme henkilökunnan kanssa etsimässä hankittavat tarvikkeet. Tiedotusvälineet tiesivät tulostamme ja saimme ilmoittaa heti tarkan avustussumman. Jokaisesta ostoksesta saimme tarkat laskut ja näin ei yksikään leva joutunut harhateille.

Maaliskuun viimeisenä päivänä 2003 sain nimityksen Bulgarian kunniakonsuliksi. Puoleeni kääntyvät niin Suomesta tietoa etsivät bulgaarit kuin Bulgariaan suuntaavat suomalaiset. Tarjoan myös tarvittaessa käännösapua kielestä toiseen. Kesällä 2006 kävin Pentti Järvisen kanssa Plevenissä ja sieltä Gorni Döbnikin kaupunginjohtajan kyydillä valokuvaamassa kaatuneiden suomalaisten sotilaiden muistomerkin kuntoa. Tein kuvasarjasta Power Point esityksen suomeksi, bulgariaksi ja englanniksi ja toimitin Suomen suurlähettiläälle Kauko Jämsenille Sofiaan välitettäväksi Bulgarian viranomaisille. Rappeutuva muistomerkki olisi remontoitava ennen kuin se hajoaa kappaleiksi. Kaukolle annan täyden tunnustuksen vakavasta suhtautumisesta ja ripeästä toiminnasta tällaisissakin projekteissa.

Pakkolomallani, viime syksyn lokakuussa lähdin kunnioittamaan suomalaisten sotilaiden 130-vuotista muistoa taisteluista. Sain seurata Kaartin Killan seuruetta ja puolustusvoimain delegaatiota Gorni Döbnikiin (Ylä tammikylä), kääntää Paavo Lipposen tervehdyssanat bulgarialaisille. Kaikille isännille ja emännille Plevenissä ja Gorni Döbnikissä suurkiitokset.
Kansanmusiikkiryhmien vaihtojen yhteydessä Kemin ja bulgarialaisten kaupunkien välillä
tutustuin myös Plovdivissa Stefan Uzunoviin, joka perustamansa kulttuurisäätiön kautta haluaa ystävineen pystyttää uuden muistomerkin suomalaisille panoksestaan Bulgarian vapauttamiseksi. Tämä puolustustornin muotoinen muistomerkki paljastetaan helmi- maaliskuun vaihteessa Bratsigovon historiallisessa pikkukaupungissa Pazardzikistä hieman etelään.

Kolmas suuri bulgarialainen on ”Bulgarian kansan Opettaja” Petör Dönov, joka kiersi koko elämänsä eri puolilla maata luennoimassa elämän filosofiaa. Hän kertoi terveellisestä ruokavaliosta, värien ja musiikin vaikutuksesta terveyteen ja ennakoi useita muutoksia Bulgariassa ja koko maailmassa, jotka ovat jo toteutuneet aikanamme. Kaksi sihteeriä merkitsi muistiin kaikki hänen opetuksensa ja luentonsa. Kommunismin myötä Sofian Izgrevin (auringon nousu) kaupunginosassa Dönovin opetuskeskus revittiin maan tasalle ja kirjoitukset julistettiin pannaan. Onneksi ne olivat säilyneet maan alla ja kun sanan vapaus koitti, niitä alettiin julkaista ripeästi. Itselläni on noin 200 kirjaa Dönovin opetuksia ja suomennan tällä hetkellä kirjaa ”Elämän tarkoitus”.

Bulgarian kieli on yksi kauneimmista kielistä ja ehkä suomalaiselle selkein slaavilainen kieli ääntää.
Opetan bulgariaa työväenopistossa. Menossa on kolmas vuosi ja oppilaat ovat innostuneita. Teen myös tämän kevään aikana bulgarian kurssia internettiin Moodle –oppimisympäristöön. Kemin Työväenopiston kautta kurssilla voi opiskella bulgariaa ohjatusti tai itsenäisesti ilman oppikirjaa.
Olen valmistanut kuvaesityksiä Bulgarian matkailusta ja kaupungeista ja tulen hyvin mielelläni osastoihin kertomaan, jos kiinnostaa.

Tässäpä sitä olikin tarinaa kerrakseen. Itse olen saanut valtavasti sisältöä elämään ja paljon kestäviä ystävyyssuhteita Bulgarian kautta niin Suomessa kuin Bulgariassakin.

Mauri Tuomivaara

ALKUUN

ALKUUN