BULGARIAN VIESTI - Suomi-Bulgaria seuran jäsenlehti

Bulgarian viesti kertoo Bulgarian kulttuurista, taloudesta, historiasta, yhteiskunnallisista kysymyksistä, matkailusta - Bulgariasta ennen ja nyt. Lehdessä julkaistaan myös seuran jäsenosastojen kuulumisia ja tapahtumia. Lehteä toimitetaan jäsenistölle, mutta myös ministeriöille, kulttuuriyhdistyksille ja liike-elämän edustajille Suomessa ja Bulgariassa.

Toimitus

Sirkku Okoye, vastaava päätoimittaja, GSM 040  5768614, e-mail: sirkkuokoye@gmail.com
Maj-Lis Lehessalo, toimittaja + taitto, GSM 0400 900433, e-mail: mikki@lehessalo.com
Ritva Särkisilta, toimittaja, GSM 040 5389266, e-mail: sarrimar@netti.fi

Painopaikka:      Multiprint, Helsinki 2007


Bulgarian Viesti 3/2008 sisältö (aiemmat Bulgarian viestit)
Aihetta juhlaan, päätoimittaja Sirkku Terävä
Varnan Meripuistosta vauhtia syksyn työhön, puheenjohtaja Tapani Salonen
Suomen Kaartin jalanjäljillä Tonavalta Balkanin vuorille ja Traakian tasangolle, osa 1. Pertti Lahermo
Kutsu Juhlaseminaariin 18.10.2008
Sääksmäeltä Bulgariaa vapauttamaan, Seppo Satamo
100 vuotta itsenäisyyttä, R.S.
Bulgarian ja Suomen suhteissa merkkivuosi, Ritva Särkisilta
Tampere-Jazzin yhteydessä nähdään bulgarialaista grafiikkaa kaupunginkirjasto Metson näyttelytiloissa.
Bulgarialta 800 milj.euron EU-tuet jäihin, Ritva Särkisilta
Stoyan Petkov: Miten Kasimir Ehrnrooth-dokumentti syntyi?, Sirkku Terävä
Oulun osaston 30-vuotisjuhla 7.9.2008, Eira Turula
Katsaus Suomi-Bulgaria-Seuran Oulun Seudun osaston 30-vuotisesta historiasta (jatkoa ed.numeroon), Kauko Turula
Kuvamaistiaisia Bulgariasta, Ritva Särkisilta
Oulun Seudun osasto kiittää, Lea Koivuniemi-Iliev
Muistitko jäsenmaksun?
kk-tapaamiset jatkuvat syksyllä


Tekijänimin julkaistut artikkelit edustavat kirjoittajiensa näkemyksiä. Toimitus pidättää itsellään oikeuden lyhentää ja muokata artikkeleita kirjoittajan suostumuksella.

 Aihetta juhlaan

Tämä Bulgarian Viestin numero on Bulgarian vapautuksen 130-vuotisjuhlanumero. Tätä kirjoittaessani 22.10.2008 Bulgariassa juhlitaan myös Itsenäisyysjulistuksen satavuotisjuhlaa. Sata vuotta sitten tsaari Ferdinand I luki Bulgarian kolmannen valtion itsenäisyysjulistuksen Veliko Tarnovossa, pyhän Neljänkymmenen marttyyrin kirkossa.
Tässä Bulgarian Viestin numerossa palataan historiaan, sillä vaikka nämä asiat tuntuisivat hyvinkin etäisiltä ja kaukaisilta, ne saattavat konkretisoitua yllättävästi, etenkin Bulgarian matkoilla.

Pari vuotta sitten istuimme velikotarnovolaisessa mehanassa ihailemassa laakson kauneutta, ja sisään asteli nukkavieru, hampaaton mummo, joka kaupitteli pihamaaltaan tai niityltä poimimiaan orvokkeja. Kukkien nuukahtaneisuudesta päätellen, ne oli katkaistu jo jokin aika sitten. Koska olimme jo lähdössä saman iltana bussilla Sofiaan, emme tällä kertaa halunneet kukkia. Mummo kuitenkin kiinnostui mistä kaukaa vieraat tulevat. Kuultuaan, että olemme Suomesta, hän alkoi hyräillä melodiaa, jonka rytmi vaikutti aluksi balkanilaiselta, mutta sitten tunnistin sen olevan ”Kauan on kärsitty vilua ja nälkää Balkanin vuorilla taistellessa…” Mummo lauloi meille Balkanin marssin ylpeästi kumaraa selkäänsä suoristaen. Laulun päätyttyä, liikutukseltani yritin kysyä, mistä mummo tämän suomalaisen kansansävelmän oli oppinut. (Ylen äänilevystötietojen mukaan sekä sävellys että sanoitus ovat trad. , eli kansanperinnettä). Mummo kertoi kuulleensa kappaleen radio-ohjelmassa, jossa oli kerrottu suomalaisten osallistumisesta Venäjän-Turkin sotaan. En tiedä milloin tai miten usein hän oli sävelmän kuullut, mutta hän oli ihastunut siihen ja opetellut sävelen ulkoa. Laulunsa päätteeksi mummo tarjosi kukkiansa ”bezplatno”, mutta emme voineet sallia sellaista.

Suomessa juhlitaan näinä päivinä Mika Waltarin syntymän satavuotisjuhlaa. Vuonna 1929 nuori Mika Waltari matkusti junalla eli ”reilasi” läpi Euroopan. Päämääränään hänellä oli Istanbul, jossa hän teki tutkimustyötä ja aisti tunnelmia tulevia maailmankirjallisuuden teoksiaan varten. Matkallaan Waltari pysähtyi jokaiseen pääkaupunkiin. Matkapäiväkirjassaan Yksinäisen miehen juna Waltari pohtii eurooppalaisuutta ja ilmapiiriä, joka ennakoi kansallissosialismin nousua Keski-Euroopassa. Kirjassa Waltari kertoo myös seikkailuistaan Sofiassa, ”laiska, köyhässä ja ystävällisessä kaupungissa”, josta Waltari ei olisi halunnut lähteä, sillä hän oli kokenut yön, jonka hän uskoi jäävän erääksi elämänsä kauneimmista muistoista…

Seuramme jatkaa maidemme välistä ystävyystyötä ja meillä on monta aihetta juhlaan!
SBS:n Keskusseura järjestää juhlaseminaarin 18.10.2008 Karjalatalolla, Helsingissä, johon kutsu tässä lehdessä.

Sirkku Terävä
ALKUUN
 Varnan Meripuistosta vauhtia syksyn työhön

Kokeneellekin Bulgarian kävijälle jokainen matka on erilainen. Kesällä vietimme perheloman Bulgariassa, Kultahietikolla. Varnan erikoisuutta, Mustanmeren rannalle rakennettua Meripuistoa (Morska gradina) tuli koluttua ristiin ja rastiin sen perinteisen hiekkalinnojen rakentelun ja tanssiesitysten seuraamisen lisäksi. Valkeakoskelaisten ystävien ex-tempore tapaaminen Kultahietikon basaarissa oli mukava yllätys.

Oulun osasto juhlisti komeasti pyöreitä vuosia. Palaute on ollut lämmintä ja hyvää. Viesti on selvä: Oulu toimii aktiivisesti ja osaa järjestää tilaisuuksia. Ja ohjelmaa riittää kaikissa osastoissa. Joskus tuntuu, että syksyllä aika loppuu kesken, jos kaikki suunnitelmat aiotaan toteuttaa. Onneksi seurassamme vaikuttaa osaavia ja aktiivisia ihmisiä.

Syksyn tapahtumista nostan esille 18.10. Karjala-talossa pidettävän 130 vuotta ystävyyttä Suomen ja Bulgarian välillä -aiheisen juhlaseminaarin. Tarkoituksena on luoda katsaus sota-historiaan ja rakentaa siltaa nykyiseen ystävyysseuratyöhön ja yhteisen historian vaalimiseen, missä työssä Kaartin kilta on tehnyt mainiota työtä. Me olemme keskittyneet ystävyysseuratyöhön ja kulttuurinvaihtoon.

Suomalais-bulgarialaisen kulttuurityön merkeissä Bulgarian suurlähetystö on järjestämässä kirjojen kuvitusta esittelevän näyttelyn Pasilan kirjastossa, samoin syksyn mittaan on luvassa konserttia ym. kulttuuritarjontaa.

Seuran omista tapahtumista ja muista maidemme välistä yhteistyötä esittelevistä tapahtumista löydät tietoa seuramme nettisivuilta.

Toivotan hyvää syksyä kaikille seuramme jäsenille, Bulgarian viestin lukijoille ja muille Bulgarian ystäville!

Tapani Salonen
ALKUUN
 Suomen Kaartin jalanjäljillä Tonavalta Balkanin vuorille ja Traakian tasangolle, osa 1.


Suomen sotahistoriallisen seuran matka Gorni Dâbnikiin ja Pleveniin

Viime syksynä oli kulunut 130 vuotta Suomen kaartin osallistumisesta Venäjän-Turkin sotaan ja Gorni Dâbnikin (ennen Gornij Bubnjak) taisteluun vuoden 1877 lokakuussa ja tämän vuoden toukokuussa puolestaan muisteltiin kaartin paluuta tou-kokuussa vuonna 1878. Tämän muiston innoittamana Suomen sotahistoriallinen seura teki viime syksynä lokakuun 22-27 päivinä matkan Bulgariaan Suomen kaartin taistelupaikoille. Matkan johtajana oli Pekka Saloranta ja historian asiantuntijana Torsten Ekman. Matka ajoitettiin siten, että saatoimme osallistua 24.10 kaartin tärkeimmällä taistelupaikalla Gorni Dâbnikissa sekä koko sodan suurimpien taitelujen sotanäyttämönä olleessa Plevenissä (ennen Plevna) järjestettyihin 130-vuotisjuhlallisuuksiin. Suomen kaarti ei kuitenkaan osallistunut Plevenin taisteluihin, jotka alkoivat jo kuu-kausia ennen, kun kaarti saapui Bulgariaan. Teuvo Laitila kirjoitti Venäjän-Turkin sodasta kaartilaisen silmin nähtynä tämän vuoden Bulgarian viestin numerossa 2.

Matkaryhmämme saapui lokakuun 22 päivänä hieman ennen kello neljää Sofian uudelle ja komealle lentoasemalle, jossa ajanmukainen bussimme ja paikallinen oppaamme Dani Kotzeva oli jo odottamassa. Joutuisien maahantulomuodollisuuksien jälkeen matkamme alkoi hyvää moottoritietä Balkanin vuorten yli, jonka nykyinen nimi on Stara Planina. Saimme heti hyvän yleiskuvan kauniista metsäisestä vuoristosta ja ohi kiitävästä bussista näimme Venäjän-Turkin sodan aikana strategisesti tärkeän Orhanien kaupungin, nykyisen Botevgradin ja Suomen kaartille tärkeän taistelupaikan, Pravetzhin kaupungin syvällä vuoristolaaksossa, jossa moottoritie päättyi. Lyhyttä taukoa lukuun ottamatta Zlatna Panegan kylässä, ajoimme hämärän jo laskeutuessa Gorni Dâbnikin ohi suoraan Pleveniin ja majoituimme tyypilliseen sosialismin aikaiseen hotelli Balkan Severiin.

Seuraavana aamupäivänä tutustuimme Plevenin hienoon Panorama-museoon (Pleven Epopee 1877) joka kuvaa havainnollisesti Plevenin viimeisiä ratkaisutaisteluja joulukuussa 1877.
Museo on laajalla kukkulalla, jonne perustettu puistoalue on nimetty tunnetun venäläisen Plevenin taistelujen sankarin, kenraali Skobelevin mukaan. Tällä autenttisella
 taistelupaikalla on paljon tykkejä ja kaatuneiden venäläisten muistoksi rakennettu hautamausoleumi, jossa hieman makaaberiin tyyliin säilytetään yleisön nähtävillä taistelussa kaatuneiden sotilaiden rikki ammuttuja pääkalloja. Skobelevin puistossa johtaa leveä bulevardi alas kaupunkiin, jossa ensiksi kohdataan vuonna 1977 Plevenin taistelujen muistoksi rakennettu mahtipontinen sosialistisen ajan monumentti.


Aivan vieressä on myös äskettäin pystytetty Moskovasta lahjaksi saatu Venäjän keisari Aleksanteri II:n ratsastajapatsas.

Jatkoimme kävelyä kaupungin keskustaan ja matkalla poikkesimme entisessä suuressa kasarmirakennuksessa olevaan hyvin järjestettyyn Plevenin historialliseen museoon, jossa painotettiin erityisesti vuoden 1977 taisteluja. Museossa oli myös kaksi hienoa Vasili Vereshchaginin maalausta Plevenin taisteluista. Kävelymatkamme jatkui Plevenin keskustaan. Siellä on komea perinteiseen tyyliin kaatuneiden muistoksi neobysanttiseen tyyliin 1900-luvun alussa rakennettu kappeli-mausoleumi. Ennen kuin jatkan matkamme selostusta, luon lyhyen katsauksen Venäjän-Turkin sotaan ja miten Suomen kaarti tuli vedetyksi siihen mukaan.


Venäjän-Turkin sodan taustaa

Turkki on ollut Venäjän sotaisa vastustaja jo Ottomaanien valtakunnan nousun ajoilta. Viimeksi oli sodittu 1828-29 Kreikan vapaussodassa ja vuosina 1853-56 Krimin sodassa, joka ”Oolannin sodassa” kosketti myös Suomen rannikkokaupunkeja. Venäjällä on kautta aikojen ollut tavoite, paitsi hallita Mustaa merta ja päästä Välimerelle, myös vapauttaa ”ortodoksisen kirkon Rooma”, Konstantinopoli, islamilaisten hallusta ja sitä kautta edustaa kaikkien ortodoksisten slaavilaiskansojen johtajuutta. Vuonna 1875 Bosniassa ja Hertsegovinassa syntyi osmanien vastaisia kapinaliikkeitä ja taisteluja, jotka Turkki kukisti julmasti. Kun seuraavana vuonna bulgarialaiset nousivat kapinaan ja Serbia ja Montenegro aloittivat nopeasti tappioon kääntyneen sodan Turkkia vastaan, sai Aleksanteri II, muutoin rauhantahtoinen itsevaltias, aiheen nousta puolustamaan rotu- ja uskonveljiään.

Venäjä julisti sodan Turkille 9.4.1877 ja ensimmäiset joukot ylittivät Tonavan 22 päivänä kesäkuuta. Alkumenestys oli lupaava, kun ratsukenraali Josif Gurko eteni nopeasti etelään Veliko Tarnovon historialliseen kaupunkiin ja Shipkan solan kautta aina Traakian tasangon porteille. Hänet verrattain pienet joukkonsa lyötiin kuitenkin takaisin ja Gurko pystyi vaivoin pitämään Shipkan hallussaan. Toinen venäläisten joukkokeskittymä eteni nopeasti länteen Tonavan suunnassa, jossa vallattiin Nikopolin kaupunki ja saavuttiin Plevenin (ennen Plevna) kaupungin liepeille asti. Turkkilaisten kyvykäs johtaja Osman Pasha ennätti kuitenkin Pleveniin ennen venäläisten ensimmäistä hyökkäystä 20. heinäkuuta, jonka hän helposti torjui. Venäläiset kokosivat lisäjoukkoja ja yrittivät uudelleen 31.7. vallata Plevenin, mutta lyötiin jälleen verissä päin takaisin tappioiden ollessa vielä suuremmat kuin ensimmäisessä hyökkäyksessä. Osman Pasha oli tehokkaasti linnoittanut ja rakennuttanut lukuisia redutteja ja suojakaivantoja Pleveniä ympäröiville kuk-kuloille. Tämän jälkeen sotanäyttämölle saapui lisää venäläisiä joukkoja, mm. Kaartin armeijakunta ja sen mukana Suomen kaarti. Kolmas laaja hyökkäys Plevnan kukistamiseksi alkoi 11.9. ja päättyi yhtä surkeasti kuin aikaisemmat. Kerrotaan, että mukana ollut nuori ja peloton valkoisella hevosella joukkojensa etunenässä ratsastava kenraali Skobelev, ”valkoinen kenraali”, oli järkyttyneenä itkenyt nähdessään valtavat venäläisten kaatuneiden määrät.

Kolmen surkeasti epäonnistuneen hyökkäyksen venäläisten ja romanialaisten kaatuneiden luku nousi liki 50 000:een, mikä aiheutti paljon arvostelua Venäjällä. Taktiikkaa muutettiin ja ylipäälliköksi määrättiin latviansaksalainen Jelgavasta (ennen Mitau) kotoisin oleva pioneerikenraali Eduard Totleben, jonka sanottiin arvostavan lapiota enemmän kuin pistintä. Hän oli Krimin sodan jälkeen suunnitellut linnoituslaitteita myös Viaporissa. Kesti kuitenkin joulukuulle, ennen kuin kuukausia piiritetylle Plevenille voitiin antaa ratkaiseva isku, mutta silloin Suomen kaarti oli jo kaukana Balkanin vuorilla.

Suomen kaarti lähtee sotaan

Jo toisen epäonnistuneen Plevenin hyökkäyksen jälkeen venäläisten oli harkittava sotatilannetta uudelleen ja saatava paikalle lisäjoukkoja. Silloin astui kuvaan myös Henkikaartin 3. Suomen tarkk’ampujapataljoona eli Suomen kaarti, joka sai kaartin armeijakunnan mukana keisarillisen liikekannallepanokäskyn 2.8.1977. Sodanaikaisen vahvuuden saavuttamiseksi Suomen kaartissa käynnistettiin laaja värväystoiminta ja pikainen koulutus. Syyskuun alussa oli koossa 955 miestä: upseereita, aliupseereita, kaartilaisia ja lisäksi aseettomia miehiä, 93 hevosta, sairasvaunut ja paljon kuormarattaita lastattuna ammuksilla ja muonalla. Lähtöä edeltävänä päivänä vietettiin suuret lähtiäiset kaartin vastavalmistuneessa maneesissa ja upseereille oli järjestetty lähtö-juhlat Kaivohuoneella. Syyskuun 7 päivän aamuna Suomen kaarti oli lähtövalmis ja marssi kaupungin läpi kaartin kasarmilta silloiselle nykyistä pienemmälle rautatie-asemalle. Katujen varsille ja asemalle oli kokoontunut kaikki kynnelle kykenevät kaupunkilaiset ja jäähyväiset olivat tunnelmalliset ja haikeat. Aikalaispiirrosten mukaan miehistö kuormattiin tavaravaunuihin, mutta junassa lienee ollut myös upseereiden käytössä matkustajavaunuja, koska jotkin omaiset tulivat junassa Jokelan asemalle asti, jossa kohdattiin Helsinkiin matkalla ollut juna. Myös Viipurissa kaartilaisia kestittiin ylenpalttisesti.

Pietarissa yövyttiin ja kaupungissa asuvat suomalaiset tulivat tervehtimään kaartilaisia. Seuraavana päivänä jatkettiin matkaa kahdella venäläisellä junalla Väinänlinnan kautta Vilnaan, jossa oltiin matkan kolmantena päivänä. Yksiraiteinen rautatie oli hidas ja ruokailupysähdykset veivät aikaa. Matka jatkui läpi silloisen Venäjän imperiumin, nykyisen Puolan Bialystokin, Valko-Venäjän Brestin, Ukrainan Kovelin ja Bessarabian eli nykyisen Moldovan tasavallan Chişinâun (Kishinev) kaupunkiin, jossa leiriydyttiin vajaaksi viikoksi. Täällä kaartilaiset saivat ensikosketuksen etelän väestöön ja nauttivat kylliksensä viinirypäleitä ja arbuuseja. Matkaa jatkettiin ja Prut-joella ylitettiin Venäjän raja porilaisten marssin soidessa ja niin oltiin Romanian puolella, jossa leiriydyttiin useaksi päiväksi Iaşin (Jassy) kaupungissa. Romania oli jo tuolloin liittynyt sotaan Venäjän kumppanina. Kaartilaiset näkivät täällä komeita rakennuksia, sementillä päällystettyjä katuja, hienoja issikoita ja karhun tanssittajia. Matka jatkui Karpaattien vuoriston itäpuolitse Bukarestiin, jonne ei kuitenkaan päästy tutustumaan. Syyskuun 29 päivänä vihdoin saavuttiin rautatien päätepisteeseen Frâteştiin, jonkin matkaa Tonavalta, josta avautui näkymät joen rannalla olevaan Giurgiun kaupunkiin ja vastarannalla Bulgarian puolella olevaan Rusen (Rousse) linnoitukseen.

Junamatka oli kestänyt monine pidempine pysähdyksineen 17 vuorokautta. Syyskuun 30 päivänä alkoi viisi kuukautta kestävä vaivalloinen marssi taisteluineen, ensin Tonavan yli, sitten kumpuilevaa ja jokien pilkkomaa Tonavan laaksoa Pleveniä ja Gorni Dăbnikia kohti, syviä jokilaaksoja pitkin ja selänteitä ylittäen läpi Balkanin vuorten Sofiaan. Sieltä vaikea taival jatkui läpi Trajanuksen portin ja laajan Traakian tasangon yli marssien Konstantinopolin porteille San Stefanon kylään. Näistä vaivoista ja sitä, että monet jäivät tälle matkalle, eivät kaartilaiset vielä voineet mitään tietää. Tonavan rannalta Rusen linnakkeelta, joka tuolloin oli vielä turkkilaisten hallussa, kuului tykistön kumu, ensimmäiset sodan äänet, jotka varmaankin herättivät kaartilaisten ajatuksissa odottavaa jännitystä.

Muutama päivä marssittiin täysin pakkauksin vielä Romanian puolella Tonavan suunnassa lounaaseen ja kovassa helteessä janoisina, kunnes saavuttiin Zimnicean kaupungin edustalla olevalle Tonavajoen saarelle. Kaukaisen tykkitulen kumu kuului Plevenistä, kun taas yöllä herkeämätön koirien haukunta ja kukkojen kieunta jäi kaartilaisten mieleen. Lokakuun 3 päivänä Suomen kaarti marssi juhlallisesti Svishtovin itäpuolelta Bulgarian puolelle Tonavan yli rakennettua ponttonisiltaa pitkin 30-vuotisen sodan marssin tahdissa. Tonavan eteläranta on monin paikoin jyrkkätörmäinen mutta tällä kohtaa ranta on laakea ja Tonavaan laskevan sivujoen uoman kohdalla voi nousta ylös rantatasanteelle.
Tälle Tonavan ylityspaikalle on pystytetty komea muistomerkki. Korkealla Tonavan rantatörmällä on myös kaatuneiden venäläisten ortodoksinen hautamuistomerkki.

Sotahistoriallisen seuran matkaryhmä seurasi Suomen kaartin marssireittiä Tonavalta etelään sisämaan päin Tzharevetzhin kautta Gorna Studenan pieneen kylään, jossa tsaari Aleksanteri II:lla oli ollut päämajaansa sodan alkuvaiheessa. Täällä kaartilaisten huomiota oli kiinnittänyt kilpikonnat, joita huonolla menestyksellä yritettiin avata ja valmistaa ruoaksi. Gorna Studenan yksinkertainen päämajarakennus on säilynyt ja siinä on nykyisin museo. Marssi Tonavalta vei kaartilta pari päivää ja aikalaiskuvauksen mukaan itse keisari ratsasti seurueineen kaartia vastaan kylässä, tervehti ystävällisesti suomalaisia ja määräsi laulajat ja soittokunnan kärkeen kun ratsastettiin kohti leiripaikkaa. Kerrotaan, että keisarin tarkastettua joukot leirialueella, hän määräsi soitettavaksi maamme laulun.

Seuraavana aamuna kaarti aloitti marssinsa länteen kohden kohti Pleveniä. Nyt kauniit syyskesän säät olivat muuttuneet jatkuviksi sateiksi, mikä teki kymmenien tuhansien sotilaiden ja satojen vankkureiden käyttämän marssireitin tieurat ja laajat maissipellot upottaviksi liejukoiksi. Jalka upposi puoleen väliin säärtä ja pilasi saappaat käyttökelvottomiksi jo muutamassa päivässä. Läpimärät ja kuraiset kaartilaiset yöpyivät toisen raskaan marssipäivän jälkeen Pordimin kylän lähellä pilkkopimeässä keskellä upottavaa savista peltoa. Kaartilaiset antoivat kylälle kuvaavan nimen ”Poro-Tiina ja Porokylä”. Tänne saapui Romanian ruhtinas Carl I, joka piti kaartin joukkojen katselmuksen.

Aamulla kylmästä hytisevät kaartilaiset eivät saaneet mitään syödä, kun kuormasto oli juuttunut kauas taakse, eikä tulia voitu sateessa sytyttää eikä lakeuksilla ollut mitään poltettavaa. Ruokaa oli saatava ja kaartilaiset ottivat kiinni lampaita, missä vain näkivätkin ja maksoivat, jos kyläläisiä oli saapuvilla. Suolaa ei ollut, joten keitetty lampaanliha ei maistunut varsin hyvältä. Muutaman päivän kuluttua marssia jatkettiin Plevenin eteläpuolitse edelleen länttä kohti Plevenin jäädessä etuoikealle. Nykyinen Gorna Studenan kautta Pleveniin johtava valtatie on kaartin marssireitin pohjois-puolella, joten matkaseurueemme ei voinut seurata sitä kylästä kylään. Kartalta löytyviä aikalaiskuvauksissa mainittuja paikkoja, joita kaartin marssireitti sivusi, ovat Pelishat, Tutsenitzha ja Ralevo. Lokakuun 12 päivänä kaarti saapui Plevenin lounaispuolella olevaan Bârkatsin (ennen Jeni Barkats) kylään, jossa viivyttiin lokakuun 24 päivään asti. Lähimmillään marssireitti oli kulkenut vain kuutisen kilometriä turkkilaisten Pleveniä ympäröivistä varustuksista.

Kuormastot eivät vielä olleet saapuneet, joten ruokahuolto oli edelleen kaartilaisen oman aloitekyvyn varassa. Bârkats saikin kaartilaisten puheenparressa nimekseen ”Nälkäkylä”. Lampaiden ”metsästys” oli kaartilaisten elinehto. Joskus löydettiin kypsiä viinirypäleitä, tai kuten niitä nimitettiin ”viinimarjoja”, ne tarjosivat tervetullutta vaihtelua suolattomalle lampaanlihalle, mutta monet kaartilaiset saivat ylensyönnistä vatsankivistystä. Kaartin armeijakuntaa komentava ratsukenraali Josif Gurko, jonka alaisuuteen myös Suomen kaarti kuului, saapui Bârkatsin kylään ja tarkasti kaartin. Gurkon tärkein sanoma oli, että säästäkää korppuja leirissä ja patruunoita taistelussa ja ampua saa vain kun osumat ovat varmoja. Gurko puhutteli myös jokaista komppaniaa ja pataljoonan komentaja eversti Georg Ramsay käänsi sanat suomeksi. Kun valmistauduttiin Gorni Dâbnikin taisteluun Gurko määräsi raskaat kantamukset jätettäväksi kuormastoon, jotta eteneminen olisi nopeaa. Tämä määräys osoittautui myöhemmin kohtalokkaaksi, koska pääosa varusteista hävisi ja varavaatetusta ja -saappaita olisi kipeästi kaivattu Balkanin lumisilla vuorilla. Bârkatsissa suoritettiin vartiopalvelusta ja rakennettiin varustuksia estämään turkkilaisten mahdollisia murtautumisyrityksiä Plevenistä käsin. Tulevan Gorni Dâbnikin varustuksia vastaan suunnatun hyökkäyksen tarkoituksena oli katkaista Plevenin ja Sofian välinen tärkeä turkkilaisten huoltotie Sofiaan.

Gorni Dâbnikin taistelu

Lokakuun 24 päivänä heti puolen yön jälkeen kello yhdeltä koottiin joukot kentälle, jossa eversti Ramsay piti lyhyen puheen, jota seurasi lähtöhartaus. Sitten alettiin marssia taisteluvarustuksessa- ja järjestyksessä kohti Gorni Dâbnikia miltei pilkkopimeässä. Yli kahden tunnin marssin jälkeen kahlattiin jääkylmän Vitjoen poikki. Aamun sarastaessa ja punatessa kaukana näkyviä vuoria, edessä näkyivät puuttomalla, loivasti nousevalla rinteellä harmaat redutit, joissa turkkilaiset olivat jo havahtuneet hyökkääjien tuloon. Turkkilaiset olivat rakentaneet Plevenin-Sofian valtatien molemmin puolin maa-aineksesta yhden pienen ja toisen isomman redutin, joiden valtaaminen oli Gorni Dâbnikin taisteluun osallistuvien venäläisten joukkojen ja Suomen kaartin tehtävä. Venäläiset joukot eri joukko-osastoista olivat saartaneet Gorni Dâbnikin ja lähestyivät sitä samanaikaisesti eri suunnista. Suomen kaarti lähestyi linnoituksia valtatien takaa idästä päin. Monet suomalaiset kaartilaiset, joita on mainittu Teuvo Laitilan kirjoituksessa Bulgarian Viestissä (2-2008), ovat elävästi kuvanneet hyökkäystä. Näitä sotaan osallistuneita muistelijoita ovat A.W. Lindgren (1878), C.F. Wahlberg (1878), A. von Alftan (1879), W. Lindman (1879), W. Palander (1881), A. Lindfors (1883), O.W. Fennander (1895), H. Jernvall (1899), H. Schulman (1955), ja S.A. Wallin (P. Leino-Kaukiainen 2005) sekä T. Ekmanin (2006) Suomen kaartia käsittelevässä teoksessa.

Varhain aamulla kohti päälinnaketta etene-viä kaartilaisia tulitettiin jo kaukaa luotien viuhuessa korkeassa maissipellossa ja puskissa. Joitakin kaartilaisia haavoittui tai kaatui, mutta ampua sai vasta kun maali oli selvästi nähtävissä. Lähempänä linnaketta ei juuri ollut näkösuojaa ja eteneminen ajoittaisin syöksyin ja taas suojautuen maahan oli hyvin hidasta turkkilaisten kiivaan ammunnan vuoksi. Enimmän ajan kaartilaiset makasivat tantereella suojautuen avoimessa maastossa miten taisivat. Päivän mittaan jotkut kaartilaiset jopa nukahtivat maakuoppiinsa. Valleille asti ei päästy, vaikka koko päivän oli vähä kerrallaan hivuttauduttu eteenpäin. Välillä ammuttiin, mutta valleilla vilahtelevia punalakkisia turkkilaisia oli vaikea saada tähtäimeen. Kaartilaisia kaatui ja haavoittui jatkuvasti turkkilaisten taajaan luotisateeseen. Neljän aikaan iltapäivällä pienempi linnake oli vallattu, mutta hyökkäykset pää-linnakkeeseen olivat kaikilla tahoilla juuttuneet paikoilleen. Kun hämärä alkoi jo laskeutua, uloimmat kaartilaiset olivat vielä 50 askeleen päässä valleilta. Tilanne vaikutti hyökkääjien kannalta jo kestämättömältä, kun odottamatta kello yhdeksän tienoilla illalla valleille kohotettiin valkoinen lippu. Tästä nousi yleinen riemu ja venäläiset eri puolista linnaketta ryntäsivät hurraten eteenpäin. Melkoisen sekasorron aikana turkkilaiset lopulta voitettiin ja linnake vallattiin. Taistelukenttä oli täynnä kaatuneita ja haavoittuneita ja aikalaiskuvaukset antavat karmean kuvan tuon ajan sodan todellisuudesta.
Vaikka Suomen kaartilaiset eivät päässeet varsinaiseen linnakkeeseen, tappiot olivat suuret: 24 kaatunutta ja liki sata haavoittunutta. Useat haavoittuneet menehtyivät myöhemmin haavoihinsa tai sairauksiin. Kaatuneet kaartilaiset haudattiin taistelu-paikalle pieneen tammimetsikköön yksin-kertaisesti ja hiljaisesti. Haudalle pystytettiin puinen risti, johon oli kirjoitettu ”22 suomalaista. Kaatuneita kunniatantereella 18 27/10 77. Levätköön rauhassa”. Suomen Kaartille myönnettiin lukuisia kunniamerkkejä urheudesta ja sen komentaja eversti Ramsay nimitettiin Henkikaartin Semenovin rykmentin komentajaksi. Uudeksi Suomen kaartinpataljoonan komentajaksi tuli eversti Viktor Procopé, joka otti tehtävän vastaan vasta tammikuussa everstiluutnantti Sundmanin toimiessa siihen saakka vt. komentajana. Huolimatta Gorni Dâbnikin voitosta ja turkkilaisten huoltoyhteyksien tyrehtymisestä Plevna antautui vasta 10.12.
Taistelun jälkeisen karmean yön, kaarti vietti taitelukentällä miten parhaiten taisi. Aamulla miesten herätessä maata ja kaatuneita peitti valkea kuura. Seuraavina päivinä taitelukentällä kävi joukkoja kiittämässä ylipäällikkö suurruhtinas Nikolai ja kenraali Gurko. Pataljoona teki myös vartiopalvelusta lähempänä Pleveniä olevalla Dolni Dâbnikin turkkilaisilta valloitetulla linnakkeella aina marraskuun puoleen väliin asti

Miltä taistelupaikka näyttää nykyään? Kaksi seikkaa on muuttanut maisemaa voimakkaasti.

Gorni Dâbnikin kylän vieritse virtaavan pienen joen laaksoon aivan lähelle turkkilaisten linnaketta on rakennettu kilometrin pituinen pato, joka on muodostanut suuren tekojärven. Toiseksi, sankka puusto kattaa suurimman osan loivaa kukkulaa, joka taistelujen aikana oli aivan avointa niittyä ja peltoa ja jossa vain harvat matalat tammi-puut ja pienet metsäsaarekkeet antoivat heikkoa näkösuojaa hyökkääjälle. Taistelupaikasta on tehty paikalla kaatuneen venäläisen kenraali Lavrovin muistoa kunnioittava kansallispuisto.
Nykyään nämä turkkilaisten maarakenteiset redutit ovat hävinneet. Pääredutti, johon myös Suomen kaartin hyökkäyksen kärki kohdistui, lienee ollut liki sillä paikalla, mihin jo vuonna 1881 pystytettiin Suomen kaartin kaatuneiden soturien muistoa kunnioittava, arkkitehti Sebastian Gripenbergin suunnittelema yksinkertainen muistomerkki. Tähän muistomerkkiin on kaiverrettu seuraava venäjänkielinen teksti: Pavshim tovarishtcham leib gvardeiskij tretij strelkovij finskij bataljon (Kaatuneille tovereille Henkikaartin 3. Suomen tarkk’ampujapataljoona).

Gorni Dâbnikin taistelupaikalla vietettiin Suomen kaartin taisteluun osallistumisen 130-vuotisjuhlallisuudet lokakuun 24 päivänä, johon myös Suomen sotahistoriallisen seuran matkaryhmämme osallistui. Juhlatilaisuuden kunniavieraana oli entinen eduskunnan puhemies ja pääministeri Paavo Lipponen seurueineen, johon kuuluivat mm. Suomen Bulgarian suurlähettiläs Kauko Jämsén ja edustajat Kaartin pataljoonasta, Kaartin jääkärirykmentistä sekä Kaartin killasta. Samana päivänä suomalaisille delegaatioille oli järjestetty lyhyt juhlatilaisuus myös Plevenin keskustassa Aleksanteri II:n talomuseon edustalla.

Gorni Dâbnikin taistelun ja Dolni Dâbnikin vartiopalvelun jälkeen marssia jatkettiin yli Balkanin vuorien kohti Sofiaa. Sieltä sotaretki jatkui läpi koko Traakian tasangon ja päätyen aina Konstantinopolin porteille. Vaikka suuria Gorni Dâbnikin veroisia taisteluita ei enää käyty, pitkä ja raskas marssi läpi hävitetyn maan oli vielä edessä. Talvisilla vuorilla ja tasangoilla ”kärsittiin paljon vilua ja nälkää”, ja monen soturin tie päätyi vieraalle maalle. Tätä sotaretken loppuosaa käsittelemme tämän kirjoituksen seuraavassa osassa.

Pertti Lahermo
ALKUUN
 Kutsu
Karjala-talolle Juhlaseminaariin

osoite: Käpylänkuja 1, 00610 Helsinki
130 vuotta suomalais-bulgarialaista ystävyyttä
18.10.2008 klo 12.30 alkaen
Ohjelma

Kahvitarjoilu
Tilaisuuden avaus, puheenjohtaja Tapani Salonen
Stoyan Petkovin elokuva Kasimir Ehrnrothista
Suomen Bulgarian suurlähettiläs Kauko Jämsenin puheenvuoro
Bulgarian Suomen suurlähettiläs Plamen Bonchevin puheenvuoro
Suomen Kaartin osallistuminen Bulgarian vapautussotaan 1877-1878, juhlaesitelmä Jussi Tuovinen
Vanha kaarti, Kari J. Talvitien puheenvuoro
Tanssiryhmä Frunzan esityksiä
Tarjoilua
Paikalla on myös juhlaesitelmään liittyvä näyttely.

TERVETULOA
ALKUUN
 Sääksmäeltä Bulgariaa vapauttamaan

Värväytyminen vakinaiseen väkeen yhtä hyvin Ruotsin kuin Venäjän vallan aikana oli nuorelle miehelle varteenotettava vaihtoehto silläkin uhalla, että valitulla ammattiuralla saattoi joutua sotaan. Sen riskin ottanut sääksmäkeläinen Johan Jernvall lähti Suomen kaartin mukana vapauttamaan Bulgariaa islaminuskoisen Turkin vallasta syksyllä 1877.

Vääpeli Johan Jernvall Suomen kaartin univormussa. Kuva Juho Tammi
Juho Odert Tammi (s.1898) sanoi Jernvallin äidin olleen Lahisten emäntäpiika Maija ja isän kartanon nuori herra. Johan pojasta tuli keisarin armeijan vääpeli. Hän piti kesäasuntoa Juho Tammen sedän Jeremias Tammen torpassa Sääksmäellä Lahisten Honkaniemessä.

Suomen kaarti lähtee sotaan
Keisari Aleksanteri I oli perustanut kaartin 1812 vahvistamaan eteläisen Suomen puolustusta Napoleonin aiheuttamaa uhkaa vastaan. Kaarti osallistui sittemmin Puolan kapinan kukistamiseen 1831, marssi Venäjän armeijan reservipataljoonana Unkariin ja Krimin sodan aikana uudelleen Puolaan joutumatta kuitenkaan osallistumaan taisteluihin. Keisari Aleksanteri II:n armeijan valiojoukoksi koulutetun pataljoonan iskukyky punnittiin Turkin sodassa.
Suomen kaarti sai 3.8.1877 keisarilta määräyksen valmistautua sotaretkelle Bulgariaan. Pataljoonan saattaminen sotavahvuuteen kaartilaisia lähetettiin eri puolille maata pestaamaan täydennyksiä kaartin riveihin.
”Minäkin 4 päivää oltuani Hämeessä toin 20 vahvaa miestä samalla jättäen hyvästi vanhan äitini ja tuttavani, jotka kyynelsilmin sydämellisesti puristivat kättäni”, Jernvall kertoo muistelmissaan. Kuukauden kestäneiden valmistelujen jälkeen kaarti kuormattiin junaan Helsingissä.
Reitti kulki Viipurin ja Pietarin kautta Baltian ja Romanian läpi Tonavan varrelle, josta jatkettiin jalkaisin rintamalle. Merkittävin taistelu suomalaisittain oli 24.10. hyökkäys vahvasti linnoittautuneita turkkilaisia vastaan Gornyi Dubnjakissa.


Venäläiset, Suomen kaarti mukaan lukien, ylittivät Maritza-joen pioneerien kyhäämää lankusiltaa myöten. Ratsuväelle silta ei posimut. Se joutui kahlaamaan ja uimaan joen poikki. (Ekman s. 305)
”Ratsuväki kiitää edellä nuolen nopeudella, tykistö seuraa jalkaväkeä kolonnissa, hevoiset hirnuvat ja pyrskyvät vetäessään raskaita tykkejä veteliä maissipeltoja myöten”, Jernvall kuvailee.

Syntyneessä suurtaistelussa menehtyi 22 suomalaista. Kuolettavasti haavoittuneita, loppuiäksi rampautuneita, ”puhteja sekä täräyksiä saaneita” oli moninkertainen määrä. Jernvall arvioi taistelun vaatineen kaikkiaan kolmetuhatta kaatunutta ja kuusituhatta haavoittunutta. Taistelussa kunnostautuneita palkittiin Yrjön ristillä. Jernvall sai ristin toisessa jaossa.

Balkanin vuorten yli Mustallemerelle
Marraskuun lopulla Venäjän ja Bulgarian sotajoukot olivat valmiit lyömään Turkin armeijan lopullisesti ja vapauttamaan Bulgarian. Hyökkäys Balkanin vuoriston yli Sofiaan päätti turkkilaisvallan, mutta ei lopettanut sotatoimia. Vetäytyessään kohti itää Osman pashan joukot asettuivat puolustukseen useissa vaikeasti kuljettavissa vuorisolissa. Viimeinen merkittävä taistelu käytiin Filippopolissa (nyk. Plovdiv).
Surkeampi taival kuin Turkin armeijan rippeiden perääntyminen Bulgariasta oli turkkilaisperäisen siviiliväestön kaoottinen pakeneminen ankarassa pakkasessa paksussa lumessa kahlaten pois maasta. Mitkään tilastot eivät kerro heidän menetyksistään, mutta Jernvallin kertomuksen perusteella kyseessä oli yksi Balkanin verisen historian pahimmista murhenäytelmistä.
Turkin puolelle saapuneet venäläiset joutuivat odottamaan kolmatta kuukautta rauhan solmimista. Vasta 3.3. neuvottelut johtivat tulokseen. Venäjän armeijan koettelemukset jatkuivat kuitenkin taisteluna kulkutauteja vastaan. Suomen kaarti lähti paluumatkalle Konstantinopolista 25.4. ja saapui Helsinkiin 9.5.1878

Suomen kaarti palasi Helsinkiin 130 vuotta sitten 9.5.1878. Piirroskuvassa taustalla todennäköisesti Vanha Ylioppilastalo (Ekman s.338)

Kaartin ottopoika Alexei Apostol
Suomalaiset puhallinsoittajat tuntevat nimen Alexei Apostol. Yksitoistavuotias, kreikkalaissyntyinen Alexei oli ilmaantunut kaartin etuvartioon Konstantinopolin lähellä. Hän oli menettänyt vanhempansa kylän tuhoutumisessa ja haki turvaa suomalaisista. Kun kaarti lähti paluumatkalle, Alexei otettiin mukaan. Hänestä tehtiin soitto-oppilas kaartin soittokuntaan. Alexei oppi nopeasti suomea, ruotsia ja venäjää. Hänestä kehittyi niin etevä kornetin soittaja, että hänet kutsuttiin Lappeenrannassa perustetun Suomalaiseen Rykmenttiin kapellimestariksi, sitten Turun Suomalaisen tarkk’ampujapataljoonan kapellimestariksi ja lopulta Suomen kaartin kapellimestariksi. Vuonna 1904 Apostol perusti Helsinkiin musiikkiliikkeen, jota myöhemmin laajennettiin torvisoitintehtaaksi ja musiikkikustantamoksi.
Keisarin uskollinen alamainen vääpeli Jernvall
Siviiliin päästyään Johan Jernvall halusi edelleen palvella kunnioittamaansa Venäjän keisaria. Hän toimi monissa viroissa mm. Suomen Pankin vahtimestarina ja keisarin kalastusmajan hoitajana Kotkan Langinkoskella. Kun keisari kunnioitti maatamme käynnillään, hän kutsututti Jernvallin luokseen ja muisti ystäväänsä lahjalla, jonka saivat vain keisarin suosioon päässeet uskolliset alamaiset, keisarin monogrammilla varustetun kultakellon. ”Käydessään Sääksmäellä Jernvall saapui aina junalla Kuurilan asemalle. Siellä häntä vastassa oli Jeremias setä hevosineen”, Juho Tammi muisteli.
Jernvall kertoo kokemuksistaan Turkin sodassa kirjoittamassaan pikkukirjasessa 'Wääpeli Lemminkäisen Päiwäkirja Suomen Kaartin retkestä Konstantinopolin muurien edustalle wuosina 1877 1878.” Fraktuurasta nykytekstiksi muutettu, kevyesti editoitu, kuvin ja kartoin havainnollistettu päiväkirja on lainattavissa Valkeakosken kaupunginkirjastossa.

Seppo Satamo
ALKUUN
 100 vuotta itsenäisyyttä

Bulgarialla on San Stefanon sopimuksen 130-vuotisjuhlan lisäksi toinenkin merkkivuosi:
syyskuun 22. päivänä tuli kuluneeksi 100 vuotta Bulgarian itsenäisyysjulistuksesta.
1877 päättyneen sodan jälkeen Berliinin kongressi määritteli Bulgarian etniseksi alueeksi. Vei vielä 30 vuotta, ennen kuin alueeltaan nykykokoisesta Bulgariasta, johon siis kuului myös Itä-Rumelia, tuli itsenäinen valtio. Rumelia liitettiin Bulgariaan 6.9.1885 - päivää juhlitaan yhdentymisen päivänä, se on kansallinen vapaapäivä. Maakunnalla oli kuitenkin vain itsehallinto vuoteen 1908 eli itsenäisyysjulistukseen asti. R.S.
ALKUUN
 Bulgarian ja Suomen suhteissa merkkivuosi

Millainen toiminta vetäisi enemmän nuoria mukaan Suomi-Bulgaria-seuran toimintaan? Sitä mietittiin yhdessä Porissa, jonne kolmisenkymmentä seuralaista oli kokoontunut kesäkuussa neuvottelupäiville.
Kunniavieraana paikalla oli Bulgarian Suomen suurlähettiläs Plamen Bonchev sekä kiinnostavana yllätysvieraana taloustieteilijä Valdimir Shopov, alansa nousevia tähtiä maassa.

Porilaiset olivat nähneet vaivaa päivien järjestämisessä 450-vuottaan juhlivaan kaupunkiinsa, joka aurinkoisessa säässä oli edukseen. Myös Porin kaupunki osoitti vieraanvaraisuutta seuralaisille ja kaupungin suunnittelupäällikkö Tomi Lähteenmäki osallistui tilaisuuteen. Päivät avattiin perinnemusiikilla, Antti harmonikkoineen ja laulavat Pärekorin flikat esiintyivät ja isäntäosaston puheenjohtaja Simo Vaahtera toivotti vieraat tervetulleiksi.

Pärekorin flikat ja Antti

Bulgarialle merkkivuosi

Suurlähettiläs Plamen Bonchev kiitti aluksi seuraa työstä, jota ilman Bulgariaa tunnettaisiin Suomessa paljon vähemmän ja jonka kautta suhteille syntyy inhimillinen ulottuvuus. Hän kertoi, että lähetystö on uusimassa omia sivujaan myös suomenkielisellä osuudella, mitä kautta vuoden tapahtumia voi seurata.
Vuosi on Bulgarialle merkkivuosi: 130 vuotta San Stefanon sopimuksesta, joka päätti 1878 Bulgarian vapaussodan sekä 90 vuotta diplomaattisten suhteiden solmimisesta Suomen ja Bulgarian välillä. Lokakuussa järjestetään Helsingissä yhteistyössä Bulgarian Kansallisarkiston kanssa näyttely, joka dokumentoi suomalais-bulgarialaisten suhteiden historiaa. Sitä ennen kesällä avataan suomalais-bulgarialainen taideprojekti, johon osallistuu kaksi taiteilijaa kummastakin maasta ja jonka seurauksena kummassakin maassa järjestetään neljä näyttelyä. Ensimmäinen niistä pidettiin Kuusankoskella Paperigalleriassa, seuraava joulukuussa Kulttuurikeskus Caisassa sekä myöhemmät vuonna 2010 Vaasassa ja Seinäjoella.
Bulgariassa hänen mukaansa ajankohtaisimpina asioina ko. hetkellä olivat vireillä EU-rahastojen hyödyntäminen sekä korruption ja järjestäytyneen rikollisuuden vastainen taistelu.

Ympäristöliike noussut

Kokoukseen saapunut Vladimir Shopov, bulgarialainen taloustieteilijä on alansa nousevia tähtiä, joka mm. kouluttaa bulgarialaisia kansainvälisiin tehtäviin sekä Sofian yliopistossa että Bulgarian ulkoministeriössä.( Googlaamalla hänen nimellään löytää useita artikkeleita ja myös videohaastattelun!)
Shopov kuvasi muutosta, jonka bulgarialainen yhteiskunta kokenut kaikilla sektoreillaan 20 viime vuoden aikaa. Kun ennen tavallisia ihmisiä kiinnosti lähinnä sää ja lähiympäristön tapahtumat, nyt näkökulma on laajentunut. Kaikki haluavat päästä osalliseksi länsimaisesta elämänmallista, hyvinvointiyhteiskunnasta - ja mahdollisimman nopeasti eikä aina muisteta, miten pitkää työtä kehitys muuallakin Euroopassa on vaatinut. Talous maassa on kyllä kehittynyt ja liikkuvuutta on runsaasti. Tietyillä aloilla kuten tehdastyössä ja rakennusalalla on pulaa työvoimasta – turismi ja lomakohteet vetävät ihmisiä pois teollisuudessa. Työvoimaa näihin tehtäviin haetaan Aasiasta – tuttu ilmiö Suomessakin, kuten hän huomautti.

vas. Vladimir Shopov, Ilkko Suvilehto, Plamen Bonchev ja Tapani Salonen

Ympäristöliike on noussut maassa. 1980-luvun lopulla raskaan teollisuuden aiheuttamiin haittoihin alettiin kiinnittää huomiota ja uuden sukupolven tulo yhteiskunnalliseen elämään on voimistanut kritiikkiä. EU:n Natura- ja muiden luonnonsuojeluun liittyvien ohjelmien noudattamista ympäristöväki valvoo ja tukee mielenosoituksin, kun mm. lomakohteiden laajentamiskysymyksissä talous ja ympäristöintressit menevät ristiin. Jätteiden lajittelua koskevat uudet määräykset saatiin viime vuonna, tuli mm. muovipussikielto. Myös turismi uudistuu samaan suuntaan kuin muuallakin: enemmän maaseutumatkailua, eko- ja luonto- sekä kulttuuriturismia. Infrastruktuuria korjaillaan tähän suuntaan.

“Miksi itsekin tulitte mukaan”

Seuran puheenjohtaja Tapani Salonen kertoi, että seuran toiminnassa oli meneillään hyvä vaihe, oli tekemisen meininkiä ja osaava ja motivoitunut porukka. Bulgarian tuntemusta löytyy, on toimiva kontaktiverkosto, aktiiviset osastot ja hyvä yhteistyö Bulgarian suurlähetystön kanssa. Hän muistutti syksyn tilaisuuksista ja totesi, että ihmiset vauvasta vaariin pystytään tavoittamaan Bulgaria Viestin ja internetsivujen kautta.
Turun osaston Martti Salminen kertoi, että tilaisuuksia ja teatterimatkoja ym. oli perinteiseen tapaan järjestetty, mutta ongelmana uhkaamassa oli ukkoutuminen. Oulun Kauko Turula kertoi yhdistyksensä tulossa olevista 30-vuotisjuhlista. Ukkoutuminen koettiin uhkaksi myös Oulussa. Oulun seudulla asuu kolmisenkymmentä bulgaaria, joiden vetämistä paremmin toimintaan mukaan oli mietitty ja eri keinoin yritetty. Simo Vaahtera kertoi, että Porissa nuorta väkeäkin saatu aika hyvin mukaan. Osastolla oli tänäkin kesänä edessä yhteinen matka, bulgarialaisen ruuan valmistuskurssi sekä Bulgarski Stan-ilta, bulgarialainen ruokailta puutarhakutsujen muodossa.
Keskustelussa koetettiin löytää ja ideoida toimintamuotoja, jotka voisivat vetää nuoria paremmin mukaan. Esille tulivat mm. matka-alennukset, uudentyyppiset tilaisuudet, verkostojen ja viidakkorummun käyttö perinteisten tiedotuskanavien lisäksi. Porin kaupungin edustajan vinkki oli: ajatelkaa miksi olette itse aikananne lähteneet mukaan ja koettakaa innostaa uusia jäseniä mukaan samoista lähtökohdista!
Neuvottelupäiväosuuden jälkeen tehtiin kaupunkikävely, jolla saatiin tietoisku Porin historiaan ja rakennustaiteeseen. Kävimme myös Porin taidemuseossa, joka onkin Suomen taidemuseoiden kunnianhimoisimpia. Parhaillaan siellä oli Maire Gullichsenin näyttely sekä Maire Gullichsenin aloitteesta perustetun Vapaan taidekoulun opettajien ja oppilaiden näyttely. Päivän päätteeksi syötiin herkullinen päivällinen ja jatkettiin keskustelua.

Ritva Särkisilta
ALKUUN
 Tampere-Jazzin yhteydessä nähdään bulgarialaista grafiikkaa kaupunginkirjasto Metson näyttelytiloissa.

ALKUUN
 Bulgarialta 800 milj.euron EU-tuet jäihin

EU:n heinäkuinen päätös n. 500 milj. euron tukien jäädytyksestä ei tullut Bulgarialle täytenä yllätyksenä, joskin menettely oli ankarampi kuin oli arveltu. Sen jälkeen on vielä jäädytetty noin 300 milj. euron tuet. Syynä on varojen väärinkäyttö ja niiden käyttöä valvovien mekanismien keskeneräisyys. EU katsoi myös, ettei maan hallitus ollut saanut riittävästi tuloksia korruption ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa.
Jäädytyksen seurauksena Bulgarian parlamentti päätti elokuussa mm. kiristetystä pankkien valvonnasta rahan pesun estämiseksi. Hallitus päätti samoin uudesta 80-kohtaisesta suunnitelmasta, jolla järjestäytynyttä rikollisuutta ja korruptiota yritetään suitsia. ”Rauta-Megiksi” kutsuttu varapääministeri Meglena Plugchieva kertoi Bulgarian radiolle, että myös maataloudessa odotetaan syyskuu loppuun mennessä lukusia uusia toimia.

Päätöksen merkitys maalle käy ilmi artikkelista, jonka taloustieteilijä Vladimir Shopov – vieraili muuten Suomi – Bulgaria -seuran neuvottelupäivillä Porissa – kirjoitti Dnevnik -lehdelle. Hän huomautti, että EU:n köyhimmästä jäsenmaasta Bulgariasta tuli EU-päätöksen jälkeen käytännössä nettomaksaja.
Tieto tukien jäädyttämisestä herätti välittömästi monenlaisia reaktioita maassa. Maanviljelijät osoittivat mieltään EU:ta vastaan, karjankasvattajat maan hallitusta vastaan. Times Onlinen mukaan n. 40 % kansasta kuitenkin hyväksyi EU-varojen käyttöä koskevan päätöksen. Korruptiota, järjestäytynyttä rikollisuutta ja oikeuslaitoksen tilaa koskevaa EU-komission kritiikkiä tukee 75 % bulgarialaisista.
Päätöstä oli voinut ennakoida, kun maalis-kuussa edellisen seurannan yhteydessä jäädytettiin 50 miljoonaa tukia ja todettiin, että tutkinnan alla EU:ssa oli 45 maassa tapahtunutta väärinkäytöstä. Järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvien skandaalien jälkeen maan hallitusta rukattiin, neljä ministeriä vaihdettiin ja hallitukseen otettiin mukaan EU-rahastoja hallinnoiva ministeri, joka toimii myös varapääministerinä. Lisäksi erityisesti sisäministeriön virkamiehiä vaihdettiin. Tulokset evät kuitenkaan tyydytä EU:ta.

Stubb ja Jämsén suorasanaisina

Darik-radio, maan arvostetuimpia radio-asemia, haastatteli heinäkuussa EU-raportin edellä viikon erikoisvieraana Suomen Bulgarian suurlähettilästä Kauko Jämséniä. Joukko bulgarialaistoimittajia oli sitä ennen käynyt Suomessa, tavannut mm. ulkoministeri Stubbin, tehnyt juttusarjan maasta ja järjestänyt valokuvanäyttelyn Sofiassa. Stubbin haastattelun teksti oli ollut aika suoraa ja yhdenmukaista tulevan EU-päätöksen kanssa. Samanlainen oli myös Jämsénin viesti.

Mitä suurlähettiläs arveli EU:n kirjoittavan tulossa olevassa raportissaan? toimittaja kysyi. Jämsén arveli, että raportti on rehellinen, oikeudenmukainen, objektiivinen ja riippumaton, koska se on valmisteltu huolella, kahden EU-maan asiantuntijat ovat olleet paikalla.

- Mutta raportti ei tietenkään voi olla kovin myönteinen, vaikka paljon kehitystä viime aikoina on tapahtunutkin, koska mittavammat tulokset taistelussa korkean tason korruptiota, järjestäytynyttä rikollisuutta ja oikeuslaitoksen todellisessa uudistamisessa puuttuvat vielä, myös korkeassa asemassa toimivia koskevat tuomiot puuttuvat, Jämsén sanoi.
Haastattelija halusi tietää, onko Suomessa sitten olemassa korkeassa asemassa toimivia koskevia tuomioita.
- Olisi, jos vastaavanlaisia tapauksia olisi, Jämsén sanoi.
Mutta jos sellaisia tapauksia ei ole Bulgariassakaan, venkoili toimittaja.
- Toivon että niin on, mutta olen kuullut, että ei. Kun teillä on 150 palkkamurhaa, mutta ketään ei ole tuomittu niistä, se kertoo jotakin. Asiat venyvät ja venyvät oikeuslaitoksessa. Myöskään taistelusta harmaata taloutta vastaan ei ole kovasti tuloksia. Suomessa ihminen ei voi rikastua kovasti ilman että sille on jokin selitys, Jämsén selvitti.

Suurlähettiläs Kauko Jämsén

”EU:n veronmaksajien varoja”

Tässä vaiheessa haastattelija epäili, että Suomi on maa, jossa ei olla aivan vakuuttuneita siitä, että Bulgarian pitäisi olla EU:n jäsen.
- Olemme laajentumisen puolesta, sanoi Jämsén ja muistutti, että hakuprosessi sekä käynnistyi Suomen puheenjohtajakaudella että Bulgarian jäsenyys vahvistettiin toisella Suomen puheenjohtajuuskaudella. - Haluamme
uusien kansojen olevan EU:n jäseniä, mutta näiden kansojen pitäisi myös pitää lupauksensa EU:lle ja ymmärtää että ovat osa EU:n arvoyhteisöä, noudattaa sovittuja sääntöjä eikä luoda omia sääntöjään, kuten nyt vielä tapahtuu Romaniassa ja Bulgariassa. EU:ssa ei hyväksytä sellaista menettelytapaa, että vain avustetaan eikä käytetä sanktioita. Jämsén muistutti, että EU-tukiaisissa on kysymys EU:n veron-maksajien rahoista.
- Stanishev pelotteli meitä, että jos EU kovasti painostaa, se lisää äärimielipiteitä maassa, haastattelija kertoi.
- Asiassa on kaksi puolta – sisäpoliittinen ja ulkopoliittinen. Ymmärrän kannan hallituksen kannalta ja vaalien alla. Mutta EU:n jäsenmaana maalla on nyt suurempia vastuita. Bulgaria on korostanut haluavansa olla hyvä esimerkki EU:n jäsenyyttä jatkossa hakeneille maille kuten Kroatialle, Turkille jne. Paras tapa hoitaa asia on täyttää vaatimukset ja noudattaa sääntöjä, jotka sopimuksissa on määritelty, Jämsén sanoi.
Haastattelija tenttasi Jämséniä myös edellisenpäiväisestä tapaamisesta varapääministeri Meglena Plugchievan kanssa. Jämsén oli ottanut keskustelussa esille tiedot, joiden mukaan pienille ja keskisuurille yrityksille tarkoitetut EU-varat eivät ole menneet niille. Jämsénin lähteenä olivat Bulgarian teollisuusliiton tiedot. Plugchieva oli luvannut selvittää asiaa talousministerin kanssa.
Varapääministeri Plugtshieva on uusi, toiveita herättävä henkilö Bulgarian politiikassa, Jämsen arvioi. - Hän on avoin, rakentavaa kritiikkiä harrastava, ja toivon kovasti että muut ministeriöt ja virkamiehet antavat hänelle valtaa ja antavat hänen hoitaa tehtäväänsä, joka on hoidettava. Se on Brysselin kannalta hyvä viesti – muunlainen olisi päinvastainen – sillä kysymyksessä on EU:n kannalta uudenlainen järjestely, jota ei ole aiemmin ollut käytetty yhteisön piirissä. Muiden ministeriöiden ei tule nähdä asiaa häpeänä, sillä kysymyksessä on yhteistyömekanismi, jolla halutaan auttaa Bulgariaa kehittymään maaksi, jossa on toimivat lait, Jämsén sanoi.

 Ritva Särkisilta
ALKUUN
 Stoyan Petkov: Miten Kasimir Ehrnrooth-dokumentti syntyi?

Bulgarian suurlähetystön konsuli Stoyan Petkov kertoi Bulgarian Viestille dokumenttielokuvastaan, joka nähdään Keskusseuran juhlaseminaarin alkajaisiksi lauantaina 18.10.2008 Karjalatalossa, Helsingissä. Eräänä päivänä Petkov oli ohjaajaystävänsä Asen Vladimirovin kanssa kuppilassa, ja puhe kääntyi Suomeen, sillä Petkov oli menossa tapaamisen jälkeen vielä Bulgaria-Suomi-seuran kokoukseen, jossa hän silloin toimi varapuheenjohtajana. Vladimirov oli siihen asti tehnyt paljon eläinsuojeluaiheisia luontodokumentteja.


Vladimirov ehdotti dokumentin tekemistä itsenäisen Bulgarian ensimmäisestä sota-ministeristä, suomalaisesta kenraali Kasimir Ehrnroothista. Petkov aloitti saman tien käsikirjoituksen ja synopsiksen hahmottelun sekä lähdemateriaalin etsimisen. Pian huomattiin, että taustatutkimuksen tekemiseksi on välttämätöntä tulla Suomeen tutustumaan arkistomateriaaleihin, joihin Petkov oli jo Suomessa opiskellessaan törmännyt. Koska oli selvää, että elokuvaa kuvattaisiin Suomessa, Vladimirov etsi rahoitusta Bulgariasta ja Petkov Suomesta. Elettiin kuitenkin 1990-luvun puoltaväliä, jolloin lama vaivasi niin Bulgariassa kuin Suomessakin. Rahoittajan löytyminen oli kiven takana. Suomen suurlähetystö Bulgariassa kuitenkin neuvoi hakemaan apurahaa Suomen Kulttuurirahastolta, jolta heltisikin vuonna 1997 apuraha Suomen tunnetuksi tekemiseen ulkomailla. Apuraha kattoi juuri ja juuri ohjaajan, kuvaajan, valaisijan ja käsikirjoittajan edestakaiset lentoliput Suomeen. Kuvausryhmä tuli marraskuun harmauteen viikoksi. Töitä tehtiin Kansallisarkistossa sekä Yliopiston kirjastossa, jossa myös kuvattiin. Ulko-olosuhteet olivat sateiset, ja viikkoon osuikin vain yksi aurinkoinen päivä.

Materiaalin hankkiminen ei kuitenkaan ollut helppoa, sillä Kasimir Ehrnrooth ei ole ollut viralliselle suomalaiselle historialle kiinnostava persoona. Ehrnrooth toimi Bulgariasta saapumisensa jälkeen valtiosihteerinä Venäjällä, eikä hänen ole nähty puolustaneen tarpeeksi Suomen etuja. Petkov kuitenkin huomauttaa, että Ehrnrooth pakotettiin luopumaan tehtävästään Pietarissa, sillä hallitsija ei ollut häneen tyytyväinen, ja Ehrnrooth palasi Suomeen. Tämä osoittaa, että Ehrnrooth oli suomalaismielinen. Filmin tekijät kokivatkin, että tämän dokumentin merkitys on Ehrnroothin uudelleen nostaminen jalustalleen.

Suomessa dokumentaristeja auttoi silloinen Bulgarian suurlähettiläs, Plamen Petkov, joka auttoi vierailuohjelman tekemisessä, ja UPM –Kymmenen tarjosi elokuvan tekijöille auton ja kuljettajan kuvausviikoksi.

Eräs mielenkiintoinen kuvausepisodi oli Seestassa, Nastolassa, Ehrnroothin sukutilalla, jossa sukutalo on restauroitu muistojen perusteella sellaiseksi, kuin se Kasimir Ehrnroothin aikaan on ollut. Talon emäntä kertoi kuvausryhmälle, että Kasimir Ehrnrooth on myös haudattu tälle sukutilalle.

Turussa kuvausryhmä tapasi 92-vuotiaan Adolf Ehrnroothin, joka tuli vastaanottamaan kuvausryhmän univormussaan. Kenraali muisteli tuttavuuttaan bulgarialaisen kenraali Vladimir Stoitchevin kanssa, johon hän oli tutustunut nuorena miehenä ratsastuskilpailuissa. Kenraali Stoitchev johti Bulgarian armeijaa II MS:n toiseen vaiheen aikana Hitlerin joukkoja vastaan.

Ehrnroothin suvussa on ollut kenraaleja seitsemässä sukupolvessa. Adolf Ehrnrooth kertoili vieraille sedästään Kasimirista, muun muassa muiston syntymäpäiviltään: Kun pikku Adolf juhli 5-vuotissyntymäpäi-väänsä, hän sai sedältään lahjaksi haulikon. Adolf menikin heti kokeilemaan lahjaansa. Kellarissa hän ampui rotan. Ylpeänä hän nosti rotan hännästään ja meni esittelemään saavutustaan juhlaväelle, joka joutui melkoiseen paniikkiin. Kasimir-setä kuitenkin taputti poikaa ylpeänä selkään ja sanoi: ”Tästä pojasta tulee vielä hyvä sotilas!”

Petkov kertoo, että valitettavasti kaikkia mielenkiintoisia tarinoita ei elokuvaan voitu laittaa, sillä suunnitelmissa oli tehdä vain tunnin elokuva. Kun neuvotteluita käytiin vielä Bulgarian television kanssa elokuvan esittämisestä, tunninkin elokuvaa pidettiin liian pitkänä, ja siksi dokumentista tuli puolen tunnin pituinen.

Dramatiikkaa riitti vielä elokuvan leikkaus-vaiheeseen: Elokuva leikattiin Bulgarian armeijan kinostudion avustuksella. Eräänä aamuna koko studio oli palanut. Tekijät luulivat menettäneensä kaiken, mutta onneksi filmejä säilytettiin paloturvallisissa kassakaapeissa, joten elokuva pelastui. Se valmistui keväällä 1998 ja ensi-ilta pidettiin 1.12.1998 Dom Na Kinoto-elokuvateatterissa. Filmin päätyttyä yleisö nousi seisovilleen taputtamaan! Bulgarian kansallispäivänä 3.3.1999 elokuva esitettiin Bulgarian televisiossa. Elokuvan on suomentanut Anita Ivanova. Se on esitetty myös Plovdivin dokumenttifilmifestivaaleilla.

Sirkku Terävä
ALKUUN
 Oulun osaston 30 – vuotisjuhla 7.9.2008
Kirkkotorin koulutuskeskuksessa, Asemakatu 5, Oulu


Pitkään valmisteltu ja odotettu 30- vuotisjuhla käynnistyi sunnuntaiaamuna 7.9. juhlapaikan kuntoon laittamisella hallituksen voimin.
Vihdoin sitten kellon lähestyessä kuuttatoista alkoi vieraita saapua juhlapaikalle. Iloksemme totesimme, että sali täyttyi melkein täysin. Juhlaan kutsua oli noudatettu.

Myös arvovieraita tuli paikalle. Jo aamupäivällä Ouluun saapunut ja kaupungin vastaanotolla iltapäivällä ollut suurlähettiläs Plamen Bonchev kunnioitti juhlaamme läsnäolollaan, samoin kunniakonsuli Mauri Tuomivaara. Keskusseuraa edusti Ilkko Suvilehto ja Kemin seuraa Pentti Järvinen. Oulun kaupunkia juhlassa edustivat Veikko Ervasti ja Seppo Moilanen edellisen tuodessa kaupungin tervehdyksen.
Juhlaan oli saapunut kutsutuista seuran ensimmäisen hallituksen jäsenistä Raija Rankka miehensä kanssa.

Puheenjohtaja Lea Koivuniemi-Iliev toivotti vieraat tervetulleiksi ja kiitti juhlaa tukeneita tahoja, Oulun kaupunkia, Oulun Osuuspankkia ja Tapiola-Yhtiöitä. Hän osoitti myös lämpimän kiitoksen hallituksen jäsenille aktiivisesta toiminnasta juhlan järjestelyissä.

Ohjelma oli arvokas ja mieleenpainuva. Anna Dantchev esitti bulgarialaisia kansanlauluja tulkiten iloja ja suruja aidosti ja tunteella. Lauluihin yhtyi toisinaan säestäjänä toiminut isä Hristo.
Suurlähettiläs Bonchev
Suurlähettiläs puhui ystävyysseurojen tärkeydestä molempien maiden kansalaisten keskinäisen toiminnan ylläpitäjänä.
Hän toi esille suomalaisten osuuden Bulgarian vapautumiseen 130 vuotta sitten ja uskoi sen olevan myös maitamme yhdistävä tekijä.

Suurlähettiläs Plamen Bonchev



Kunniakonsuli Mauri Tuomivaara kiitteli tervehdyksessään osastoa aktiivisesta yhteistyöstä alueen järjestöjen kanssa.
Pentti Järvinen onnitteli osastoa Kemin seuran puolesta lämpimin sanoin kukkakimpun kera.
Kauko Turulan esittämää kuvausta seuran historiasta kuunneltiin mielenkiinnolla ja monelle tulivat tuttuina mieleen henkilöt ja asiat historian ajalta.



Naiskuoro Viihdepiikkarit Ahti Seppin johdolla esitti suomalaisia kansanlauluja ja viihdelauluja valloittavasti ja mukaansatempaavasti.


Vas. kukittajat Eira Turula ja Ahti Merkki-niemi sekä kukitetut dir.kant. Seppo Härkönen, Kauko Turula, Lea Koivuniemi-Iliev ja Raija RankkaLopuksi vielä kukitettiin juhlaan tullut ensimmäisen hallituksen jäsen Raija Rankka sekä viimeiset lähes kahdenkymmenen vuoden aikana puheenjohtajina toimineet henkilöt: Kauko Turula, joka oli puheenjohtajana 90-luvulla seitsemän vuotta, Lea Koivuniemi-Iliev puheenjohtajana vuodesta 1998 ja on edelleen ja varapuheenjohtajana vuodesta 1991 toiminut Seppo Härkönen, joka on myös edelleen siinä tehtävässä.


Vieraita juhlassa, vas. Pertti Henttinen, Pentti Järvinen ja kunniakonsuli Mauri Tuomivaara Kemistä
Vieraita juhlassa, vas. Pertti Henttinen, Pentti Järvinen ja kunniakonsuli Mauri Tuomivaara Kemistä

Juhlivaa osastoa onnittelivat adressein, rahalahjoituksin ja kukkakimpuin seuraavat henkilöt ja seurat.:
Saara Hämeen-Anttila, Turun, Porin ja Kemin seurat, Keskusseura ja Turulan Perhe-koti.
Ohjelmallisen osuuden jälkeen nautittiin Ritva Merkkiniemen, Lea Koivuniemi-Ilievin ja Maija-Liisa Härkösen valmistamista paljon kiitosta saaneista kahvipöydän antimista.

Puheensorinasta ja iloisista ilmeistä päätellen juhlatilaisuus oli onnistunut.

Eira Turula, sihteeri
ALKUUN


 Katsaus Suomi-Bulgaria-Seuran Oulun Seudun osaston 30 – vuotisesta historiasta.
(jatkoa edellisestä numerosta):

Koko historiansa ajan ystävyysseura on oman toimintansa ohella aktiivisesti tukenut Oulun seudulla toimivia järjestöjä ja erillisiä ryhmiä, jotka ovat harjoittaneet kulttuurinvaihtoa Bulgarian kanssa ja järjestäneet Bulgaria-aiheisia tilaisuuksia.
On syytä mainita muutamia merkittävimpiä tapahtumia seuran ja sidosryhmien toiminnasta 30-vuotisen historian ajalta.
Keväällä v. 1981 oli Pohjankartanossa Bulgarialainen musiikki-ilta, jonka ohjelmasta vastasivat Limingan Nuoriso-orkesteri ja tyttökuoro Tyrnävän tyttäret, rehtori Heikki Sarvelan johdolla. Tilaisuudessa puheen piti vieraana ollut lähetystösihteeri Vladimir Dantchev.

Heikki Sarvelan johdolla Tyrnävän tyttökuoro vieraili Varnassa v.1981 ja myös Limingan Nuoriso-orkesteri teki Sarvelan johdolla v. 1984 esiintymismatkan Varnaan.

Sitten osaston kutsumana v. 1982 Varnasta vieraili Oulussa 41-henkinen lasten kansantanssi- ja soitinyhtye, joka oli vastavierailu Tyrnävän tyttöjen vierailulle.
Limingan Nuoriso-orkesteri sai v. 1988 vastavieraakseen Kostadin Pavlovin johtaman puhallinorkesterin Dalgopolista Bulgariasta.
Molemmat ryhmät esiintyivät useilla paikkakunnilla Oulun seudulla.

Osasto järjesti keväällä 1982 yhdessä Bulgarian Valtion Matkatoimiston kanssa tunnetun laulajan Lili Ivanovan konsertin Oulussa. Tilaisuudessa esiintyi myös bulgarialainen kansantanssi- ja soitinyhtye.
Keväällä v. 1983 Bulgarian viikolla oli Oulun Kauppahotellissa suurehko, ohjelmallinen tilaisuus, jossa nautittiin kahden bulgarialaiskokin valmistamia herkullisia bulgarialaisia ruokia.

Oulun kaupungin kirjastossa oli toukokuussa v. 1986 Bulgaria-ilta, jossa esitettiin bulgarialaisia filmejä ja avattiin kirjastoon bulgarialainen valokuvanäyttely. Läsnä oli myös Bulgarian suurlähettiläs Ivan Vrazhilov, joka esitti ajankohtaiset kuulumiset Bulgariasta. Helsingin seuran terveiset toi puheenjohtaja Pekka Silvola.

Limingasta vieraili Varnassa esiintymässä Eira Turulan ohjaama Kalevan Nuorten kansantanssiryhmä v. 1985. Myös hänen toinen ohjaamansa ryhmä Tupoksen Tanhutytöt tekivät esiintymismatkat Varnaan vuosina 1987 ja 1989. Esiintymisiä oli useita Varnan lähikaupungeissa.
Varnasta Maria Stanevan ohjaama kansantanssiryhmä teki vastavierailun Liminkaan v. 1986 ja Tupokseen v. 1988. Ryhmällä oli monia esiintymisiä Limingan ja Oulun ohella lähiympäristössä jopa Kemissä ja Keminmaassa saakka.
Limingassa v. 1986 ryhmän esitystä oli seuraamassa runsas yleisömäärä. Helsingistä paikalla oli Bulgarian ensimmäinen suurlähetystösihteeri Vladimir Dantchev ja Bulgaria-Seuran sihteeri Johannes Pollarikoski sekä Oulun läänin maaherra Ahti Pekkala.

Kempeleen Nuorisokuoro, johtajanaan director cantus Seppo Härkönen, teki ensimmäisen matkan kuorofestivaaleille Varnaan v. 1987 ja toisen matkan muutamaa vuotta myöhemmin Dimitrinka Hinevan johtaman kamarikuoron vieraaksi.
Hinevan kuoro teki myöhemmin vastavierailun Kempeleeseen.
Ensimmäisen matkan aikana Kempeleen Nuorisokuoro sai kutsun Sofiaan Horal-kuoron vieraaksi, mutta vierailun toteutti Pekka Mäntymaan johtama Tuiran kamari-kuoro Maija-Liisan ja Seppo Härkösen ol-lessa mukana matkalla.
Sitten Horal-kuoro teki vastavierailun Ou-luun Tuiran kamarikuoron luokse konsertoiden myös yhdessä Kempeleen Nuorisokuoron kanssa.

Opettaja Liisa Räisäsen johtama Kiimingin Kiurut sai Bulgarian Radion ja Television Tyttökuoron vieraakseen vuosina 1990,-92, ja –94. Heillä oli monia yhteisesiintymisiä Oulun seudulla ja myös Pohjois-Suomessa.
Lisäksi kuoronjohtaja professori Hristo Nedyalkov kävi Kiimingissä erikseen kouluttamassa Kiimingin Kiuruja vuosina 1991,-92, ja 93.

Osastomme hallituksen jäsenen Hristo Dantchevin kotiseudulla Haapavesi Folk-festivaaleilla vierailivat laulu- ja musiikki-ryhmät 1990-luvulla kolmena vuotena.
Lisäksi 2000-luvun alussa kyseisillä festivaaleilla kävi bulgarialaisryhmiä neljänä vuotena.
Vuorostaan Haapaveden Pikkupelimannit johtajinaan Hristo Dantchev ja Timo Hannula kävivät v. 1994 vastavierailulla Bulgarian Kazanlakissa.

Kaikki edellä mainitut ryhmien- ja kuorojen johtajat Pekka Mäntymaata ja Timo Hannulaa lukuun ottamatta, ovat toimineet Oulun osaston hallituksessa, joten ystävyysseuralla on ollut merkittävä yhteys järjestöihin.

Oulun osaston kutsumana v. 1990 elokuussa vieraili Oulussa 40-henkinen kansantanssi- ja soitinyhtye Suvorovon kaupungista. Ryhmä esiintyi Oulun maatalousnäyttelyssä ja Muhoksella.
Aikaisemmin v. 1986 oli vieraillut Oulussa korkeatasoinen kansansoitin- ja lauluyhtye Plovdivin kansanmusiikin korkeakoulusta ( ryhmä oli Kemin osaston kutsumana Suomessa ).
Suomi-Bulgaria-Seuran valtakunnalliset Kesäpäivät olivat Oulussa 7-8.6.1997.
Päiville osallistui runsaasti paikallisosastojen edustajia ja vieraana oli myös Bulgarian suurlähettiläs Plamen Petkov perheineen. Päivällä oli kaupunginhallituksen puheenjohtajan Kari Myllyniemen johdolla kaupunkikiertoajelu ja vastaanotto kaupungintalolla. Illalla vietettiin ohjelmallista iltajuhlaa ruokailun kera hotelli Eedenissä.

Osasto on järjestänyt vuodesta 1994 alkaen melkein joka vuosi ohjelmallisen ruoka-tapahtuman, jossa osallistujat ovat saaneet tutustua bulgarialaiseen ruokakulttuuriin. Tilaisuuksien ruoanvalmistuksista ovat vastanneet pääasiassa bulgarialainen Aleksi Iliev ja Lea Koivuniemi-Iliev. Ohjelmien suorituksiin seura on saanut usein apua Kemin osastosta.

Viimeinen isompi ruokatapahtuma järjestettiin viime keväänä Kempeleessä.
Lisäksi useat osaston jäsenet ovat pitäneet kesäisin kotinsa puutarhassa Bulgarian ystäville jäsentapaamisen, jossa on ollut myös ohjelmaa ja bulgarialaista tarjottavaa.
Kaksituhatta luvun alkupuoliskolla osasto järjesti kaksi merkittävää konserttia.
Ensimmäisessä, joka pidettiin 20.10.2001 kaupungintalolla, esiintyi bulgarialainen sopraano Lilia Varnas Helsingistä. Säestäjänä toimi pianisti Markus Vaara Oulusta. Illalla oli vielä ohjelmallinen illanvietto ravintola Aleksinkulmassa, jossa esiintyivät Altana-kuoro Keminmaasta, Hristo Dantchev Haapavedeltä ja muusikko Christoffer von Bonsdorff Helsingistä.
Toinen, bulgarialaisen musiikin konsertti pidettiin 4.5.2005 myös kaupungintalon juhlasalissa. Konsertissa esiintyivät pelimanniyhtye Ryyppymäki String Band Haapavedeltä ja Altana-kuoro Keminmaasta.
Konserttiin oli kutsuttu vieraiksi Bulgarian suurlähettiläs Venelin Tsachevsky perheineen ja Bulgarian Suomen kunnia-konsuli Mauri Tuomivaara Kemistä.
Molempien konserttien korkeatasoisiin ohjelmiin olivat kutsuvieraat ja paikalla ollut yleisö erittäin tyytyväisiä.
Osasto on myös osallistunut Oulun Kansainvälisen Viikon tapahtumiin esittämällä Bulgariasta kertovia filmejä, järjestämällä bulgaria-aiheisia valokuvanäyttelyitä ja esittelemällä toimintaansa Rotuaarilla ystävyysseurojen yhteistapahtumissa.

Edellä on kerrottu merkittävimmistä ystävyysseuran toiminnoista ja vierailuista seuran historian ajalta. Kulttuurinvaihdon onnistumisiin on vaikuttanut merkittävällä tavalla seurassa pitkään sihteerinä toiminut matkailuasimies Teuvo Ylinen, joka on opiskeluaikoinaan Bulgariassa tutustunut maan kulttuuriin ja tapoihin ja opiskellut Bulgarian kielen.

Keskusseurana toimivan Helsingin Bulgaria-Seuran hallituksessa on ollut Oulun osastosta edustus 1990-luvun alkupuolelta alkaen. Siitä on ollut hyötyä sisäiselle tiedonkululle ja se on antanut virikkeitä hallitukselle toiminnan kehittämiseksi.
Hallitus on kokoontunut käsittelemään osaston asioita n. viisi kertaa vuodessa.
Osastosta on osallistuttu kaikille valtakunnallisille Kesäpäiville ja useimpiin tapahtumiin, joita keskusseura on järjestänyt.

Lopuksi on todettava, että Suomi-Bulgaria-Seuran Oulun Seudun osaston perustamisella on ollut kansalaisten kanssakäymistä ja kulttuurinvaihtoa edistävä vaikutus.

Kuvauksen historiasta on laatinut v. 2008
Kauko Turula
Entinen SBS:n Oulun osaston
puheenjohtaja ja nykyisin hallituksen jäsen.

 
Puheenjohtajat Varapuheenjohtajat
Boris Segerståhl 1979-1985 Saara Hämeen-Anttila ja Esko Kokkonen 1979-80
Sisko Ruokola 1986-1990 Sisko Ruokola ja Esko Kokkonen 1981-85
Kauko Turula 1991-1997 Esko Kokkonen ja Elvi Verronen 1986
Lea Koivuniemi-Iliev 1998- Kauko Turula 1987-90
    Seppo Härkönen 1991-
Sihteerit    
Teuvo Ylinen 1979-1997    
Eira Turula 1998-    

ALKUUN


 Kuvamaistiaisia Bulgariasta


Galleria Sarjakuvassa, Suomen Sarjakuvaseuran uudessa näyttelytilassa on lokakuussa esillä bulgarialaista sarjakuvaa sekä poliittista piirrosta.
Suomi-Bulgaria -seuran kokoamassa näyttelyssä saa sekä pikaisen yleiskuvan aiheesta että voi tutustua lähemmin kolmeen erityyppiseen, alansa kärkeä edustavaan taiteilijaan/taiteilijakaksikkoon.










Gospodinovin-Toromanovin Ikuinen kärpänen käy myös Leninin mausoleumissa.

Georgi Gospodinovin ja Nikola Toromanovin Ikuinen kärpänen-sarjakuvan alaotsikko on ”tragikomiksi”. Bulgariaksi sarjakuvat ovat ”komiksi”. Ilmauksen kaksoismerkitykselle on vaikea löytää hyvää suomenkielistä ilmaisua.
Georgi Gospodinov on Bulgarian käännetyin nykykirjailija, jo 10 kielellä voidaan lukea hänen Luonnollista romaaniaan, jossa myös vilahtelee siellä täällä Gospodinoville läheinen kärpänen. Sarjakuvan käsikirjoitus on Gospodinovin. Tarinan mestarillisesti kuvittanut Nikola Toromanov tunnetaan parhaiten lavastajana. Kärpänen on vaikuttanut luonteenomaisimmalla tavallaan muutamiin maailmanhistorian taitekohtiin ja tragikoomisuus on kärpässankarin hallitseva elämäntunne. Sarjakuvaa on julkaistu lifestyle-lehti Ednossa vuosina 2005-2006.

Maya Bocheva on monipuolinen sarjakuva- ja animaatiotaiteilija sekä kuvittaja. Häneltä nähdään värikkäitä, ilottelevia alkuperäispiirroksia hänen omimmasta sarjakuvasankaristaan Wickystä. Mielenkiintoista on ollut Mayan yhteistyö mm. ympäristöministeriön sekä kierrätyksen ja jätehuollon edistämiseksi perustetun EcoBulpack-yhtiön kanssa. Näyttelyssä nähdään hänen kuvittamansa, 1-4-luokkalaisille tarkoitettu kirjanen, jossa opetetaan ympäristöajattelua ja jätteiden lajittelua. Bulgarian EU-jäsenyyshän merkitsi myös uutta jätehuoltolakia, jonka sisäistämistä halutaan opettaa kouluikäisille. Kotisivujen osoite: http://www.wickyhouse.com.
Sarjakuvanäyttelyn yhteydessä on myytävänä Maya Bochevan Kultainen omena-kansansatuun tekemään kuvitukseen perustuva postikorttia.

Christo Komarnitski on laajalevikkisen Sega-päivälähden piirtäjä. Häneltä on näyttelyssä kolmattakymmentä terävästi oivaltavaa poliittista piirrosta - kansainvälisestä politiikasta, joten ne aukeavat suomalaisellekin tekstittöminä. Mutta jos tunnette bulgarialaista politiikkaa ja sen toimijoita, monet suolaisenmakeat naurut saatte, kun käytte katsomassa Komarnitskin piirroksia internetistä osoitteesta http://www.christoon.com/index.php.

Bulgarialaisen sarjakuvan lyhyt historiakuvaus perustuu Vladimir Nedialkovin nettiesseeseen. Nedialkov on asianharrastaja ja sivutoiminen piirtäjä itsekin. Nedialkov kertoo sarjakuvan toista maailmansotaa edeltävään aikaan ulottuvista juurista ja sarjakuvan kultakaudesta, joka ajoittui 70-luvun lopulta 80-luvun lopulle. Sen jälkeinen lama ja kaupallistuminen lopettivat mm. sarjakuvataiteen helmen, Daga-lehden julkaisemisen ja monet sarjakuvataiteilijat hakeutuivat ulkomaille. Disney-tuotanto sai osansa - sinne meni mm. maan ehkä tunnetuin sarjakuvataiteilija Rumen Petkov ja yhtiön palveluksessa toimii nykyisinkin useampia bulgarialaisia taiteilijoita.
Nedialkovin essee löytyy osoitteesta http://lambiek.net/comics/bulgarian.htm ja siihen liittyy runsaasti linkkejä vanhempaan sarjakuvaan.

Näyttelytiloissa on kävijöiden käytettävissä internetyhteys, jonka kautta voi käydä katsomassa lisää aiheesta yleensä sekä myös esitteillä olevista taiteilijoista.
Näyttely on avoinna 8.-31.10. Galleria Sarjakuvakeskuksessa Helsingissä, os. 3. linja 17 ti-pe klo 11-19 ja la klo 10-16.

Ritva Särkisilta

Maya Bochevan piirros Kultainen omena. Kuva on palkittu kansantarinan kuvitusta koskeneessa kilpailussa Bulgariassa.

ALKUUN


 Suomi-Bulgaria Seuran Oulun seudun osasto
sydämellisesti kiittää 30-vuotisjuhlaamme
osallistuneita, järjestelyissä tukeneita sekä
onnistumisen takaajina aktiivisia jäseniämme.
Kiitämme seuramme onnittelijoita.
Lea Koivuniemi-Iliev pj

 

 Unohditko maksaa jäsenmaksusi ja pankkisiirtokin on hävinnyt.

Ei se mitään, voit vielä maksaa 20 € Seuran tilille 800019-280943, viite 20080.

Maksa nyt heti, niin on sitten sekin tehty, kiitos.


 

Kuukausitapaamiset jatkuvat syksyllä: 1.10, 5.11. ja 3.12.2008

Ravintola Friday, Makkaratalo, Keskuskadun puolelta sisään.

Tule käymään kysele ja/tai kerro omista kokemuksistasi!


ALKUUN